Ensimmäinen yhteinen tapaaminen Hannu ja Kerttu -oopperan tiimoilta oli maanantaina. Sen perusteella voi kyllä miettiä, että mitäköhän tästäkin tulee. Mukana on kaksi pianistia, joista toinen on se samainen italialainen heppu, joka totesi barokkikuoron sooloja valittaessa, että mulla on kehittyneen poikasopraanon ääni. Just joo. No, tämä kyseinen henkilöhän siis on sellainen pikkutarkka viilaaja, että huh huh. Meidän piti laulaa ooppera vaan läpi (177 sivua), mutta tämä tyyppi keskeytti suurinpiirtein jokaisessa nuotissa ja totesi jotain rakentavaa, kuten että sana pitäisi sanoa niin ja niin. Ja meidän piti vaan laulaa partituuri läpi. No, päästiinpä sitten jopa sivulle 63 meidän 2 tuntisen harjoituksen aikana. En päässyt itse edes laulamaan, kun oma sooloni alkaa vasta jostain sivulta 97.
Tästä voidaan siis päätellä, mitä syksyn harjoitukset tulevat olemaan. Hiiiiiiidaaaaaaaassstaaaaaaa! Tämä projekti voi koetella jonkin verran hermoja :)
No, onneksi laulunopettajani totesi, että tuollaisesta pitää sitten sanoa suoraan, koska ei meillä ole jokaisissa harjoituksissa tuollaiselle pikkutarkkuudelle aikaa. Jokaisen kuuluu harjoitella oma osuutensa kotona ja sitten harjoituksissa pitäisi saada kokonaisuus kasaa.
Ou nou sanoi Kerttu, kun noidan talon kattokin oli niin hyvää piparkakkua.
Ääniala 