Eilen tajusin: olen työnarkomaani. Mä olisin varmaan ihan hukassa, jos ei olisi töitä. Mä teen töitä päivällä 7,5 tuntia ja kun pääsen kotiin, jatkan omien töiden tekemistä.
”Työriippuvuutta ei välttämättä tunnusteta sairaudeksi tai ongelmaksi. Olemme omaksuneet luterilaisen työn etiikan niin hyvin, että tunnemme syyllisyyttä jouten olosta.”
En mä kyllä syyllisyyttä tunne, mutta tuntuu, että jos ei tee jotain, aika menee hukkaan. Mä jopa katson televisiota sivusilmällä, koska ei voi vaan istua sohvalle tv:n eteen vaan pitää tehdä samalla töitä. Ei ihme, että kylki on vähän kipeä, kun on sellaisessa hassussa vääntyneessä asennossa, kun pitää kääntyä katsomaan, mikä jännittävä kohtaus on meneillään.
No, en ehkä ihan kirjaimellisesti ole työnarkomaani, koska kuitenkin tykkään tehdä näitä omia töitä eikä mulla ole sydämen lisälyöntejä enkä syö närästyslääkkeitä. Mutta viikonloppuna voisi ehkä yrittää nukkua vähän pidempään eikä ajatella, että ”jos en nyt nouse ylös, päivää menee hukkaan”. Ja kyllä mäkin istun joskus tv:n ääressä tuntikaupalla. No joo, tietokone sylissä, mutta anyway :)
Onneksi viikonlopuksi on luvassa vähän luksusta :)
Ääniala 