Koko sunnuntai meni lauluharjoituksissa. Oopperan harjoituksissa käytiin läpi kumpaakin kohtausta, jossa olen mukana. Kaksoismiehityksessä on omat hyvä puolensa, mutta näyttää siltä, että olen silti kaikissa kuudessa esityksessä mukana. Olisipa kiva olla musiikin opiskelija, joka voisi keskittyä vain musiikkiin ja sen harjoitteluun. Olisi aikaa opetella laulut ulkoa. Kaikki kunnia kyllä pääroolien esittäjille, on siinä sanoja opeteltavana.
Kun unihiekat ja auringon säteet oli heitelty, oli aika siirtyi toisiin harjoituksiin. Siinä vaiheessa iltaa, kun kello käy kuutta, kaikki seuraavan päivän työt on tekemättä ja näyttää siltä, että vieläkään ei pääse laulamaan, kun jotain kohtaa väännetään ja käännetään, alkaa vähän pinna kiristyä. Mutta kai se tekee ihan hyvääkin välillä vaan olla, olla niin, että ei oikeesti pysty tekemään mitään, kun läppäri on kotona. On vaan pakko istua ja kuunnella muita.
Ja kyllä sitä näköjään vielä koneelle tänäänkin pääsi.