Eilen oli keskivertolaulupäivä. Eihän se laulaminen sinällään kurkkuun mitenkään liity, äänihuulet on äänihuulet, mutta on se silti hankala laulaa, kun kurkku on kipeä.
Harkoissa oli hauskaa katsella, kun toiset oli lavalla. Ei oikein ole saanut mitään kuvaa koko oopperasta, kun on ollut vain pari kertaa oman roolin harjoituksissa. Kyllähän sen näki, että toisilla on ollut harjoitukset tosi usein, kun oma rooli on päässyt lavalle vasta pari kertaa, 15 minuutin harkoituksiin. Eikä sitä tietenkään auttanut se, että harjoitukset oli myöhässä, kello oli kahdeksan perjantai-iltana, päivällä olin ollut 4 tunnin workshopissa enkä ollut avannut ääntä. Mutta hei, osasin ainakin sanat ulkoa. Pitäisi vaan tänään harjoitella ensi viikon konserttiin ja kurkkuun sattuu. Ollapa ammattilainen. Tai ainakin aikaa harjoittelulle :)
Tuleekohan sitä koskaan niin puoliammattilaiseksi, että pystyy omaksumaan ohjaajan joka harjoituksissa vaihtuvan koreografian. Joillekin se on niin luontaista. Itsellä kun ei hirveästi ole hinkua eikä taitoa näyttelemiseen niin kestää aina, että saa laulun ja askeleet kohdilleen. Onneksi ensi-iltaan on vielä kolme viikkoa.
Nyt seinämaalien valintaan…
Ääniala 