on kyllä ehdottomasta Ravintola Nokka. En tosin ole vielä käynyt Chez Dominiquessa. Nokassa on tullut vierailtua joitakin kertoja.
Nokassa on kaikkea sitä, mitä hyvältä ravintolalta saa odottaa. Ensinnäkin tärkein eli ruoka on vain puhtaista ja korkealaatuisista raaka-aineista. Suurena plussana se, että kaikki raaka-aineet tulevat lähialueilta. ”Ankka tulee Alhopakasta, villikala kalastajaystäviltä, tatit tutuilta poimijoilta, lammas Snappertunan Bovikista ja etanat Porvoosta.” Ruoan maku on erinomaista eikä se koskaan petä. No, on ne viinitkin kyllä tosi hyviä :)
Toiseksi miljöö on todella hieno. Kanavarannan punatiilinen rakennus. Ravintola on sisältä tunnelmallinen kaariholvineen ja viinikellarineen. Täydellinen paikka romanttisen illan viettämiseen. Valkoiset pöytäliinat, tiileistä huokuva kellarimaisuus sekä asiantunteva ja miellyttävä henkilökunta.
Kolmanneksi hintataso ei ole niin korkea kuin ruoan maku ja miljöö olettaisi. Söimme lauantaina vuosikihlapäivän kunniaksi 5 ruokalajin Pientilamenun, 69 e. (Viinisuositukset 58 e).
– Paahdettua Huutokosken sampea ja kukkakaali –ohraa
– Karamellisoitua fasaanimoussea Korpimaan fasaanista ja omenapyreetä
– Tamminiemen hunajalla maustettua Bovikin karitsaa
– Mouhijärven herkkujuustolan Hilma juustoa
– Jäädykettä Ahon meijerin jogurtista ja vadelmaa
Täydellistä. Suosittelen kyllä Nokkaan tutustumista.