Pienet ennakkoluulot Berliiniä kohtaan ovat karisseet kyllä lujaa. Tämä on mitä hienoin paikka. Suurkaupunki, jossa kaikki toimii. Yöelämä on rikasta, kivoja pikkubaareja löytyy joka kadunkulmalta. Ihmiset ovat mukavia, erilaisuus hyväksytään.
Ollaan käyty katsomassa aika moni nähtävyys, mutta jäljellä olevat Berliinin muurit ovat olleet ehkä kaikkein koskettavimpia. DDR-museossa oli hyvin esillä sen ajan elämää.
Kivoja baareja, kahviloita ja ravintoloita on niin paljon, että tänne on pakko tulla uudestaan. Aina kun kävelee eteenpäin, tulee eteen uusi kiva paikka, mutta kun koko ajan ei voi olla syömässä tai juomassa :)
Eilen kävimme Icon -nimisellä klubilla kuuntelemassa drum’n’bassia. Vanha tiilirakennus, jossa tuoksui maa. Hyvää musaa ja kiva miljöö.
Tällä hetkellä ollaan b-flat -jazzklubilla kuuntelemassa kokeellista jazzia. Siistiä, ei voi muuta sanoa. Tuntuu, että Berliinissä tapahtuu koko ajan. Joka päivä ja ilta on erilaisia tapahtumia. Jostain ihmisiä vaan riittää täyttämään nämä tapahtumat.
Kävelyä on tullut varmaan sata kilometriä :) S- ja U-bahn on ollut käytössä, mutta jalat on aika väsyneet, koska parhaiten näkee kävelemällä.
Tänään käytiin Berliinin eläintarhassa. Se oli iso. Panda ja pikkuinen jääkarhu Knut olivat söpöjä.
Vitsi tää jazz on hyvän kuuloista!
Zoossa oli suunnaton määrä erilaisia lajeja. Vähän erilaista kuin meillä Suomessa.
KaDeWe – euroopan suurin tavaratalo. Voiko siihen muuta lisätä. Suunnaton määrä erilaisia merkkejä. Suunnattoman kokoinen herkkuosasto, shampanjabaareineen. Seitsemän kerrosta laadukasta tavaraa ja elintarvikkeita. Ja ihan Suomen hinnoissa ja paljon korkeimmissakin.
Nyt pitää jatkaa musiikin kuuntelua ajatuksella.