Kesän laulukurssi alkoi perjantaina. Nää laulukurssit on aina vähän sellaisia, että jossain vaiheessa aina miettii, että miksi sitä pitää kiduttaa itseään turhaan. No, kidutus on ehkä vahva sana. Tarkoitan sitä, että kurssilla tunteet heilahtelevat ihan äärilaidoista toiseen. Tänäänkin yhteistunnilla kolmasosa osallistujista tarvitsi nenäliinaa, kun tunteet valtasivat lauluun eläytyessä.
Kurssilla myös saa aina muistutuksen siitä, että itsellä ei ole tarpeeksi aikaa laululle. Kun joukossa on ammattilaisia, musakoulun käyneitä ja muuten vaan musiikille riittävästi aikaa antavia osallistujia, tuntee itsensä aika huonoksi. Pitäisi muistaa, ettei itse voi mitenkään olla niin hyvä kuin joku, joka on käynyt alan kouluja vuosia. Ei saisi verrata itseään toisiin.
Lisäksi tällä kertaa on hieman tuntunut, että en ihan saa opelta irti sitä, mitä toivoisin. Jotenkin palaute on ollut vähäistä. Eilen ensimmäisenä mulle todettiin, että eräs valitsemani laulu ei oikein sovi mun äänityypille. Ei tuntunut kivalta, että oli valinnut kauniin laulun, mutta sitten se ei sovikaan. Eihän se tietty open syy ole ja onhan se hyvä, että kerrotaan miten asiat ovat, mutta silti. Ja kun tänään käytiin yhteistunnilla lauluja läpi, kaikki muut saivat laulaa laulunsa kaksi kertaa läpi, minä vain yhden. Yritän kovasti miettiä, että mistä on kyse.
Luultavasti mä vaan mietin asiaa liikaa, ei siinä varmaan mitään ole. Mun pitäisi saada tässä lauluasiassa itsetuntoa aika paljon lisää.
Tunteiden heilahtelusta kertoo myös se, kuinka tänään yhden laulun jälkeen ope vihdoin antoi mulle hyvää palautetta ja se tuntui tosi hyvälle. Laulu on jo tuttu ja menee melkein ulkoa, joten asento ja tekniikka on suht kunnossa. Toisen laulun kohdalla asiat eivät olekaan niin hyvin, koska se on uusi eikä vielä mene kunnolla. Joten asento, katse ja tekniikka on vielä hakusessa. Eli ei tuntunut ollenkaan hyvältä. Ja laulamisen pitäisi olla hauskaa.
Sitähän se on, että itsekin tietää, että nyt ei mennyt hyvin. Siksi joskus tulee tosi paska fiilis. Ei se taida liittyä millään tavoin siihen, saako palautetta vai ei.
Mä vaan kuulen niin usein sen, että ”kaunis ääni ei korvaa eläytymisen ja tunteen puutetta”. Eli ei kukaan jaksa kuunnella kaunista laulua, jos laulajasta ei näe tunteita. Mutta kun se on niin vaikeata. Joillekin eläytyminen vaan on helpompaa.
Mitenkähän sitä uskoisi, että tällä harjoittelumäärällä mä kuitenkin oon ihan hyvä laulamaan… Ja siksihän laulukursseja järjestetään, että voi tulla paremmaksi.
Mä muistan viime vuodesta nää ihan samat fiilikset. ”Oon huono ja toiset on paljon parempia”. Kun ei sitä tarvitsisi itseään muihin verrata…
Parhaita juttuja laulukurssilla on mm. se, että näkee kuinka paljon ihmiset on vuodessa edistyneet. Se on toisten kohdalla ihan huimaa ja sitä on kiva katsoa.
Ja siis kaiken kaikkiaan kurssilla on ollut kivaa, nää tunneailahtelut nyt vaan kuuluu asiaan. Huomenna on taas parempi laulupäivä.
Ääniala 