Pikkuveli hyppäsi tänään elämänsä ensimmäisen kerran laskuvarjolla, kilometrin korkeudesta. Huh! Mä taisin jännittää enemmän kuin se. Vaikka en paikalla ollutkaan. Oli kuulemma mennyt ihan hyvin, ainakin teknisesti kuulemma. Eka hyppyhän on pakkolaukaisu tai miksi sitä kutsutaankaan. Mutta ite siinä vaan katselee kai korkeusmittaria ja ohjaa varjoa. Miten sekin oikein onnistuu? En tiedä uskaltaisiko sitä itse hypätä, on siinä aika lailla varjon varassa kuitenkin. Jotenkin pelottava ajatus, koska kuitenkin tiputaan aika korkealta. Mitä jos varjo ei aukeakaan? No, ei pidä ajatella niin. Hyvä, että joillakin on tollasta rohkeutta.

Mäkin tein tänään jotain rohkeata. Musta saa varmaan laulukurssilla ja yleensäkin näissä laulujutuissa ehkä vähän sellaisen ei-niin-kovin-rempseä -tyyppisen kuvan. Mä en hirveästi näytä tunteitani ja olen aika tasainen. Mitä mä en ihan oikeasti ole. Tänään vedettiin yhteisbiisiä, joka on vähän sellainen rap-henkinen ja mulla on siinä lyhyt puheosuus. No, mä päätin repästä ja lähdin liikkeelle oikeen kunnon rap-meiningillä. Astelin kuin suurempikin rap-kunkku (no ainakin melkein). Opet räjähti nauruun ja sanoivat, että tuota on odotettu ja mistä se nyt tuli. Tuntu jotenkin vapauttavalta. En tiedä, miksi on niin vaikea olla vähän rennompi ja antaa vaan mennä. No, ehkä nyt on otettu ensiaskel.

Luoja, että se Handelin biisi on hankala. Henki meinaa loppua ihan koko ajan niissä lurituksissa. Tuki on jossain ihan muualla, kun se pitäisi olla todellakin paikoillaan tossa laulussa. Kyllä se kuulemma kuulostaa hyvälle, mutta kai sen pitäisi tuntuakin helpolta ja kevyeltä ja kaikkee…

Huomenna on sitten konsertti.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s