Syksy

Kun aamulla on viileätä, mutta aurinko paistaa ja luonto tuoksuu tietynlaiselle, tietää, että on tullut syksy. Kävelin tänään vähän pidemmän matkan töihin, kun en jaksanut odottaa bussin tuloa. Välillä sai kietoa kaulaliinaa tiukemmalle ja välillä auringon pilkistäessä talojen takaa, kaulaliina sai lähteä. Luonto, no se luonto mitä kaupungin betonien välistä pilkottaa, tuoksui syksyisen raikkaalle. Oli jotenkin seesteinen fiilis.

Työrintamalla on viime aikoina ollut hieman tuulista. Ja toisaalta hyvin tasaista. Tuntuu, että nyt voisi olla aika lähteä katsomaan uusia haasteita, mutta toisaalta tämän hetkinen työ on kuitenkin ihan kivaa. Ja mistä niitä uusia haasteita sitten etsisi? On vaan niin hankalaa muuttaa omaa työnkuvaansa yhden firman sisällä. Kyllä se melkein vaatisi paikan vaihdon. No, katsotaan.

Eilen oli musaharkat. Konsertti on kolmen viikon päästä. Pitäisi opetella sanoja ulkoa. Saksa onkin niin helppo ulkoaopeteltava, kun ei yhtään tajua, mitä sanat tarkoittavat. Siis onhan tietysti suomennokset, mutta samalla kun laulaa saksaa, pitäisi muistaa mitä sanat tarkoittavat. Ota siinä sitten ne tunteet mukaan.

Sanoista puheenollen… Mä oon niin melodiaihminen. Jos mä kuulen jonkun taivaallisen melodian, ei haittaa vaikka sanat olis täyttä puppua. No joo, ehkä joku raja varsinkin, jos sanat on suomeksi.

Oon pitkään ollut William Joseph -fani. Hyvännäköinen pianistivirtuoosi, joka soittaa taivaallista musiikia. Pianomusiikkia sinfoniaorkesterin kera. Saa aikaan saman fiiliksen kuin Josh Groban laulullaan. Ei sinänsä ihme, koska kummatkin ovat David Fosterin ”suojatteja” ja David tuntuu löytävän suojiinsa lahjakkuuksia, jotka vie jalat alta.

Uudelta levyltä varsinkin Leningrad ja Standing the Storm saa kylmät väreet aikaiseksi. Kummatkin hvyin voimakkaita ja dramaattisen kauniita melodioita.

Williamin MySpace -sivusto.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: