Monta rautaa tulessa

Mistäköhän toikin sanonta tulee?

On aika paljon kaikkea lauluopettelemista tässä seuraavan kuukauden aikana. Kaks konserttia, joissa kummassakin uudet biisit eikä kaikki oo mitään ”tosta vaan lauletaan” -melodioita. Esitysten välissä on viikko. Onnistuiskohan sellanen, että opettelis eka ulkoa ekan konsertin laulut ja sitten opettelis viikossa seuraavat? Ei taida onnistua. Ei ehkä ihan onnistuis sisäistään laulujen sanomaa viikossa. Dääm!

Eilen oli toisen konsertin harkat. En tajua, mistä ihmiset löytää aikaa harjoitella biisejään niin, että ne osataan ulkoa kuukausi ennen konserttia. Tahdon lisää ylimääräistä aikaa! Mä en todellakaan osaa laulujani ulkoa kuin ehkä viikko ennen konserttia, mikä on tietysti ihan typerää. Josko tällä kertaa asiat menis eri tavalla. Toisaalta viime konsertin sanat osasin ihan hyvissä ajoin ulkoa, joten ehkä mä alan oppia. Ja kyllähän se niinkin on, että kun on tähän musayhdistyshommaan lähtenyt mukaan, niin laulujen opettelemiseen tulee enemmän rutiinia. Ja viimeisen vuoden aikana oon törmännyt todella isoon määrään lauluja, joita en edes tiennyt olevan olemassa. Siistiä sinänsä. Musiikista tulee enemmän sellainen koko ajan mukana oleva juttu. On niin hienoa olla mukana tällaisessa yhdistyksessä.

Eilen tuli vedettyä yhtä biisiä aika kovaa ja korkealta. Ongelmana on se, että matalin ääni taitaa olla pieni g ja korkein kolmiviivainen C. Tunnetusti en ole kovin hyvä laulamaan matalalta enkä ainakaan noin matalalta. Ja kun samassa laulussa lauletaan noinkin laajalla äänialalla, on siinä vähän tekemistä. Mutta laulu on ihana ja loppu sopii hyvin meidän konsertin teemaan. Varsinkin se loppukirkaisu :)

Oli sitten tänään toisissa harkoissa pikkasen tuo ääni käheänä. Kröh, kröh! Ja kaks ihan uutta laulua. Että hyvinpä meni taas aamuharkat. No, tästä on hyvä parantaa, tie ei ole kuin ylöspäin.