Kaipa tuosta viikonlopun konsertista pitäisi pari sanaa saada aikaiseksi.
Kokonaisuutena ilta oli todella hieno, meidän aiheeseen liittyvä valoshow toi esitykseen kyllä lisäpontta. Vaikka en kyllä henkilökohtaisesti oikein tiedä, miltä ne valot omissa lauluissa näytti, koska silmiin osui vaan se kirkas takavalo. Mutta kuvien perusteella valot teki kyllä tunnelman.
On muuten jotenkin paljon vaikeampi laulaa, kun ei näe katsojia. Koska valoa oli vähän ja eriväristä, katsojat jäivät jotenkin pimentoon. Ei oikein saanut katsekontaktia. Toisaalta se oli ehkä hyväksikin, koska pystyi eläytymään/näyttelemään paljon paremmin. On kuulemma mun näyttämöllinen ilmaisu parantunut huimasti. Mutta sitten huomas, että kun eläytyi, niin tekniikka alkoi vähän pettää. Eli kyllä on opettelemista siinä, kuinka pystyy eläytymään ja samalla laulamaan oikein.
Kilpisen hämisbiisissä eläydyin oikein urakalla, olin pelottava ja kauhea, mutta en oikein muista, että miten itse laulu meni. Toinen laulu, josta itse pidin kovasti, meni mielestäni ihan penkin alle. En jotenkin saanut siihen mitään tunnetta ja sanoitin osan biisistä ihan uusiksi. Äh puh, typerää.
No, näistä oppii. Kokonaisuutena konsertti osoitti, kuinka meidän ryhmä kasvaa kokoajan enemmän ja enemmän yhteen ja kuinka hyviä me oikeesti ollaan. Viidessä viikossa tällaisen konsertin saaminen kokoon osoittaa mielestäni jonkinlaista taitoa. Tosin täytyy sanoa, että tällaisissa prokkiksissa täytyy aina olla joku, joka organisoi harjoitukset ja pitää muutenkin erilaisista roikkuvista langoista kiinni. Eli suurin kiitos tämänkin konsertin onnistumisesta menee tämän konsertin ”vetäjälle”. Seuraava konsertti vähän pelottaa, kun sen vetäjä ei ehkä ole ihan yhtä organisointitaitoinen.
Ääniala 