Tänä vuonna piparkakkutalosta tuli piparkakkulinna. Sain kollegalta ihan itse tehtyä piparkakkutaikinaa, joten pitihän se heti käyttää.
Huomatkaa hieno pyöreä torni, jonka tekeminen ei ollutkaan sitten ihan helppo juttu. Katsoin netistä ohjeen, jossa taikinaa neuvottiin laittamaan pullon ympäri ja ja pullo uuniin. No, olisihan se tietysti pitänyt tajuta, että eihän taikina pullon ympärillä pysy, kun uuni on kuuma ja pullokin siinä kuumenee. Taikina valui aika hassusti ympäri pulloa.
No, suunnitelma B. Paistoin tornin levynä, jonka sitten valmiina, hieman tavallista notkeampana, kiedoin kylmän pullon ympäri, leivinpaperin avulla. Ja annoin jäähtyä. Mutta tietenkin levy meni pullon ympäri sileä pinta alaspäin. Onneks tuo karhea puoli sopii hyvin linnan tornin pinnaksi, tulee vähän sellainen tiilimäinen fiilis.
Yksityiskohtana kiva pikku saari, johon johtaa hyvin epäonninen silta. Meni muuten aika monta kertaa rikki tekovaiheessa. No, paljon vaan tomusokeria päälle ja kynttilät tuikkimaan. Kyllä siitä ihan hieno linna syntyi.
onpa hieno :) nimim. en oo koskaan onnistunut saamaan yhtäkään sellaiseen kuntoon että sitä voisi linnaksi sanoa. (toisaalta en oo viime vuosina yrittänytkään)