Viime kuukausi on mennyt töiden ja konsertin harjoituksiin. Teki mieli laittaa ihan ranttaliksi lauantain konsertin takia, en vaan kerta kaikkiaan olisi jaksanut, mutta kun on lupautunut. Konsertti pidettiin aivan uudessa paikassa, isossa salissa, jonne osa porukasta odotti isompaakin yleisöä. Yleisöä oli suurin piirtein saman verran kuin viime vuoden samassa konsertissa, mutta koska sali oli kolme kertaa isompi, ei sali näyttänyt niin täydeltä. Omalta osaltani konsertti meni paljon paremmin kuin viime vuonna, osasin kaikki laulut ulkoa ja sain niihin ihan käsittämättömän tunnelatauksen. En ollut tiennyt, että osaisin eläytyä niin hyvin. Tai no näytellä…

Sitä vaan aina mietin, että miksi ihmiset eivät ole kiinnostuneita klassisen musiikin konserteista. Yleensä pyydän kavereita kuuntelemaan, mutta harvemmin niissä kukaan käy. Aika perussetti on isä tai äiti tai veli tai täti ja setä. Ja tietysti oma mies, joka raahataan aina jokaiseen konserttiin.

Seuraavaksi on vuorossa ranskalaisen musan konsertti, mutta sanoin pari viikkoa sitten, että jätän suosiolla yhden vaikeamman laulun pois. Totesin, että ei mun tarvitse olla jokaisessa konsertissa mukana monilla lauluilla. En vaan jaksa, vaikka laulaminen onkin tosi kivaa. Ja muutenkin on tällä hetkellä vähän muut asiat mielessä.

Yksi asia on työ. Meillä tapahtuu isoja myllerryksiä työpaikalla ja kuukauden päästä mun työasiat voi olla laitettu ihan uusiksi. Vähän tietty stressaa, mutta toisaalta sitä on tehnyt niin paljon töitä viimeisten vuosien aikana, että voishan sitä pitää vähän lomaakin.

Toinen asia on ne häät, joita pitäisi järjestellä. Onneksi kaikki isoimmat asiat on varattu, mutta rasittaa, kun ei voi tehdä kaikkia asioita heti. Häihin liittyy niin paljon kaikkea pikkusälää, joita ei voi tehdä valmiiksi puolta vuotta aikaisemmin.

Joten voi olla, että tän blogin päivittäminen on seuraavan puolen vuoden aikana aika epäsäännöllistä.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s