Kävinpä kiirastorstaina Lappeenrannassa asiakaskäynnillä ja palasin sieltä lentokoneella. Lappeenrannan lentokenttä on pieni ja Helsinkiin lentävä kone vielä pienempi.

Matkustajia oli kaksi, minä ja joku mies. Istumapaikkoja oli 19. Lentokapteeni puhui vain englantia ja samainen mies toimi myös ”lentoemäntänä” – kertoi pakolliset turvallisuusjutut..

Kun kone lähti liikkeelle, se heilui niin kovasti, että ajattelin meidän olevan kohta metsässä. Jotenkin kone ilmaan kuitenkin pääsi. Lento kesti 35 minuuttia. Kone rätisi, tärisi, kolisi ja heilui. Mahtavaa, varsinkin kun poden lievää lentopelkoa. Puristin kirjaa ja yritin keskittyä lukemiseen.

Kapteeni ilmoittelin välillä jotain, mutta moottorin ääni peitti kaiken alleen. Eikö kukaan ole koskaan testannut äänen kuuluvuutta?

Kun laskeutuminen alkoi, kone alkoi heilua ihan hervottomasti puolelta toiselle. Apua! Enpä ole koskaan oikeesti pelännyt koneessa niin paljoa. Eihän tollanen heilunta isossa koneessa niin pahalta tunnu, mutta tollasen pikkukoneen voi tuuli heilauttaa vaikka miten päin. No ei kai oikeesti, mutta sillä hetkellä tuntui, että heilunta ei ole ihan normaalia.

Mietin vaan, että enää ei olla niin korkealla, että jos kone tippuu niin ei välttämättä käy pahasti.

Puristin kirjaa ja hengähdin syvään, kun renkaat kosketti maata. Muuta siitähän se vasta innostui: ilmeisesti tuuli oli niin kova, että konetta sai ihan oikeesti suoristaa pysymään kiitotiellä. Kapteeni vaan totesi lopuksi, että olipas aika tuulinen matka. Aijaa, ihanko tosi.

Elämäni kaamein lentomatka, enpä ihan heti matkusta uudestaan Lappeenrannasta koneella.

Kaiken kruunasi se, että illalla oli lähtö Kittilään, lentokoneella.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s