Tämän vuoden Flow-festivaali oli taas ihan huippu. Kolme päivää hyvää musaa ja hyvää seuraa. Sunnuntai oli tapansa mukaan paras. Lily Allen oli yllättävän ok, vaikka valittelikin ärsyttävyyteen asti sitä, että selkä oli kipeä eikä hän pysty vetämään showta ihan täysillä. Luulisi tuon luokan esiintyjällä olevan sen verran hyvä itsetunto, että ei tarvitsisi selitellä. No, ihminenhän Lilykin on.
Parasta antia oli kyllä ehdottomasti ruotsalainen Fever Ray. Mahtavan erikoista musiikkia lasersäteillä kuorrutettuna. ”Jopa synkkyyden rajamailla liikkuva tummasävyinen musiikki vaanii hypnoottisen hitaasti jossain unen ja valveen välitilassa kasvaakseen ajoittain voimakkaiksi ryöpsähdyksiksi. (www.flowfestival.com)”