Kirjoja ja viiniä

Viime viikonloppuna tuli todettua, että ei tämä joka paikassa korvista ulos tuleva digitaalisuus ihan heti tule kirjojen kulutusta lopettamaan. Kirjamessuilla oli porukkaa kuin muurahaisia muurahaispesässä. Muurahaispesältä se nimittäin näytti, kun katsoi alas kirjahalliin. Ja raha vaihtoi omistajaa, vaikka loppujen lopuksi kirjat eivät ilmeisesti hirveän paljon halvempia ollut kuin kirjakaupoissa. Mun kirjojen lukeminen on viime aikoina ollut lähinnä pehmeiden pokkareiden lukua. Nuorempana ahmin kirjoja tosi paljon, mutta nykyään ei vaan oo aikaa lukea kirjoja sillä tavalla kuin ennen. Jos mä satun löytämään jonkun hyvän kirjan, mä sitten luen kerralla ensinnäkin koko kirjan (siis jotain 500 sivua kahdessa päivässä, eikä kyseessä tod ole viikonloppu) ja toiseksi mä luen putkeen kaikki sen kyseisen kirjailijan kirjat, jotka nyt satun suhteellisen helposti löytämään. Viimeisin tällainen lukukokemus oli toissa viikolla. Luin kolme 400 sivuista pokkaria vajaan kahden viikon sisällä. Vielä olisi samalta kirjailijalta pari kirjaa lukematta. Ja pokkareita siksi, että ne on paljon halvempia kuin kovakantiset. Jos meillä olisi kirjahylly, kovat kirjat olisivat tietysti hienompia, mutta en halua maksaa 25 euroa kirjasta, joka yhden lukukerran jälkeen joutuu kaappiin näkymättömiin.

Kunpa tämä ”putkeen monta kirjaa” -meininki ylettyisi myös oman työalan kirjallisuuteen, mutta ei. Vaikka aihe sinänsä on kiinnostava, sosiaalinen media ja ”web 5.0” -jutut, niin ei vaan saa aikaiseksi, ei vaikka kuinka yrittää. Tälläkin hetkellä mulla on yksi 300 sivun alan kirja laukussa ja se etenee sellaista vauhtia, että juuri lukemaan oppinut lapsikin lukisi sen nopeammin. No, lapsi toisaalta voi ollakin kyseisessä oppimisvaiheessa kiinnostunut ihan mistä vaan. Mutta silti, välillä on oikein kunnolla huono omatunto, kun kyseinen aihe ei vaan kiinnosta lukukokemuksena.

Kirjojen jälkeen sukelsimme viinimessuille ja maistelimme erilaisia samppanjoita ja viinejä. Mieleen ei oikein jäänyt mitään erityisen hienoa viiniä, ilmeisesti maisteltavina olevat viinit eivät olleet mitään kovin erikoisia. Eli Alkosta saa. Mutta huppeliin niistä silti tuli :)

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: