Kun on jumalaton kiire…

ainoa asia, mitä töiden välissä kerkiää tehdä, on syöminen. Sitä on tehnyt niin paljon töitä viime aikoina, ettei edes oikein pääsiäislomalla kerennyt rentoutumaan. Piti laskea niin lujaa mäkiä (että vaan saa kaiken mahdollisen irti lomasta), että loman jälkeen oli fyysisestä niin väsynyt, että tuntui kuin lomaa ei olisi ollutkaan. Tosi tervettä.

Blinejä syötiin maaliskuun puolella kaveriporukan kanssa

Pääsiäisenä ruokalistalla oli blinejä, lammasta, pashaa. Ja niitä tarviittiinkin, kun laskettiin pilvessä. Toinen kerta Pallaksella ja taas oli pilvi tunturin päällä. Niin mun tuuria.

Viime viikolla pikkuveli tutustutti meidät raakasuklaan ihmeelliseen maailmaan. Aikas paljon erilaisia raaka-aineita siihen tarvittiin, mutta oli hyvää. Vähän eri meininki kuin sokerisissa kaupan suklaissa.

Eilen käytiin nauttimassa illallista Bistro Helsinki 15:ssä. Suosittelen. Ruoan maku ja laatu oli erinomaista läpi koko kolmen ruokalajin. Yleensähän alkuruoka on parasta, mutta nyt oli kyllä onnistuttu kaikissa.
– Vuohenjuusto-tomaatti ”tarte tatin”, marinoitua melonia ja fregola ”tabbouleh”
– Pinaatilla ja ricotalla täytettyjä ”ravioleja”, paistettuja portobellosieniä ja tryffelivoita
– ”Tarte au Citron”, Sitruunapiirakkaa, chaijäätelöä, mandariinia ja karamellikastiketta

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: