Tänä vuonna juhannus poikkesi edellisistä vuosista aika monellakin tapaa. Yleensä ollaan oltu järven rannalla isäni mökillä, jossa on ollut sauna, kokko ja maa jalkojen alla. Tänä vuonna lähdimme anopin moottoriveneellä merelle. Vettä tuli aattona kaatamalla puolen tunnin välein, emmekä mahtuneet saareen, johon olimme ajatelleet rantautuvamme, joten jäimme poijukiinnityksellä rannan tuntumaan. Kerkesimme juomaan kuohuviinit ja syömään sisäfileet ennen kuin rannasta saapui kaksi ystävällistä veneilijää ja kertoi, että laiturissa olisi tilaa meillekin. Sinänsä kiva, koska vene keikkui aika mahtavasti pelkässä poijussa. Mietin jo jossain vaiheessa, että päätyy hyvät lihat kaloille, jos sellaista maininkia olisi tiedossa koko yön.
Juhannuksen viettoon ei tänä vuonna kuulunut saunaa eikä kokkoa, mutta kokon tilalla oli nuotio ja saunan tilalla harmonikansoittoa nuotiolla. Merellinen maisema ja lauantain upea, aurinkoinen sää kruunasi juhannuksen merellä. Ehkä ensi vuonna sitten omalla veneellä.