Hullua siinä mielessä, että nyt on tosiaan viisi (VIISI!!!) kokonaista päivää konserttiin. Viime viikon laulutunti meni penkin alle ja totesin, että en todellakaan ole valmis. Johon ope totesi, että niin, näistä kommenteistahan minä laulunopiskelijana maksan.
Pianistin kanssa ollaan harjoiteltu joka viikko. Viime viikolla pidin minikenraalikonsertin ja tällä viikolla on oikea kenraalikonsertti yhdessä palvelukeskuksessa. Silti alkaa olla aika kauhistunut fiilis. Hyvin laulut jo menee, mutta ainahan voisi harjoitella enemmän ja osata paremmin. Yleisö on täynnä tuttuja ihmisiä, joita näkee päivittäin tai ainakin viikottain. Siinä sitä on lavalla aika paljaana. Paljaana siis sillä tavalla, että kaikki mitä sä siellä edessä teet näkyy. Eniten pelkään sitä, että ääni pettää tai ilma ei riitä fraasien lopuissa. Sanojen unohtelu on silleen eri asia, kun aina voi jotain sanoja nuoteille heitellä.
Mistä päästäänkin siihen, että yleensä (80 % tapauksista) mä osaan laulun sanat ulkoa vasta esiintymispäivänä. Ja kun ne on kerran laulanut esityksessä, ne muistaa kummasti. Mikähän fysiologinen/psykologinen/muistiin liittyvä juttu sekin on? Mut siis, nyt mä osaan kaikki sanat ulkoa viikkoa ennen (jos ei oteta sitä yhtä biisiä laskuihin mukaan). Mikä on häkellyttävää.
Konserttihässäkän seassa on ollut Firmarock, jossa meidän firman bändi esitti ei-niin-perus-poppirokkia. Vitsit, että oli hauskaa! Finaaliveto ei mennyt ihan niin hyvin kuin semifinaali, mutta ei sillä niin väliä, koska me ajateltiin, että ei me niillä meidän oopperarokkibiiseillä voiteta. Vaikka olishan voitto ollut mageeta. Tärkeintä mulle oli kuitenkin päästä kokeileen jotain muuta kuin klassista, oikeelle lavalle, isolle yleisölle bändin kanssa. Ja vitsit, että me vedettiin hyvin fiilismielessä. Mutta taidan mä silti pysytellä tässä klassisemmassa musiikissa.
Ääniala 