Ihana, avartava elokuva. Elizabeth Gilbertin omaan tarinaan (kirjaan) perustuva elokuva kertoo Elizabethin matkasta avioeron jälkeisesssä elämässä. Hän lähtee etsimään itseään ja elämänsä tarkoitusta Italiaan, Intiaan ja Indonesiaan. Okei, on kauniita maisemia, hyvää ruokaa ja seuraa sekä meditointia. 3/4 elokuvasta oli upea kaikkine viisaine sanoineen ja itsensä etsimisineen. Loppu vaan oli niin perisiirappinen, että yök. Mutta toisaalta, onhan se hienoa, että todellisella tarinalla on onnellinen loppu. Luulenpa, että kuitenkin luen tarinan uudelleen kirjasta, koska siitä varmastikin löytyy asioita, joita ei elokuvaan saatu mahtumaan.

Anyways, se, mikä elokuvassa oli hyvää, oli se kaikki itsensä-etsimis-juttelut. Tuli niin tarve lähteä etsimään itseään Italiaan :) Elokuvan jälkeinen hyvän olon tunne oli mieletön. Että hei, elämä voi oikeasti olla ihanaa, jos sen ottaa niin.

Ihan paras Lizin ajatus oli tämä:

”Ehkei elämäni olekaan kaoottinen. Maailma ympärilläni on, ja siihen ansaan voi jäädä. Raunioituminen on lahja, raunioituminen on tie muutokseen. Pelkäämme tuhoa, jota muutos voi saada aikaiseksi.”

Todellakin. Maailma on kaoottinen ja itse olen sen ansaan jäänyt. Pitää olla kaikessa niin hemmetin hyvä. Ja pitää olla koko ajan mukana virrassa, virrassa, joka on täynnä ”normaaleja” odotuksia, ja jos et pysy virrassa, muut katsovat sinua kieroon. Hah. Muutos on siis monesti vaikeaa ja satuttavaa, mutta ilman sitä jämähtää siihen normaaliin virtaan eikä ikinä pääse olemaan se, mikä oikeasti haluaisi olla.

En tiedä, mitä elämässäni tai päässäni on viime aikoina tapahtunut, mutta se on hurjaa. En halua enää olla siinä virrassa, jossa merkitsee vain se, minkälaisessa työssä olet, kuinka paljon saat palkkaa, kuinka hienot vaatteet ja harrastukset lapsillasi on, missä hienoissa paikoissa lomailet tai kuinka pystyt näyttämään muille, että olet niin hurjan menestynyt.

Plääh. Jos joku haluaa elää tuollaista elämää, niin pointsit siitä. En sano, että se olisi vääränlaista elämää. Kaikkien elämä on oikeanlaista, mutta tuollainen elämä ei enää sovi minulle.

Haluan vain olla oma itseni enkä välittää siitä, mitä muut minusta ajattelevat. Oma elämäni ei ole kaoottista, vaan muut tekevät siitä kaoottisen kaikkien odotuksineen.

Joo, että sellasta tänään.

Ehkä osa tästä johtuu siitä, että tänään opettaja totesi taidetyöstäni, että se olisi valmis museoon. Ehkä minusta tulee taiteilija.

1 comment

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s