Pääsin koulun kautta tutustumaan Taideteollisen korkeakoulun ensimmäisiin tiloihin Ateneumissa. Saimme opastetun kierroksen tiloihin, joihin ei tavallisella museokävijällä ole pääsyä, ja kuulimme, mitä huoneissa ja tiloissa oli ennen ollut. Ihan mielenkiintoista, varsinkin kun häpeäkseni täytyy myöntää, että en ollut koskaan aikaisemmin käynyt Ateneumissa, vaikka Helsingissä on jo kohta kymmenen vuotta tullut asuttua. Itse näyttelyitä emme tosin päässeet katsomaan, se ei ollut tämän kierroksen tarkoitus, joten pitänee poiketa taloon uudelleen.
Kivat rappukäytävät.
Ei huonommat näkymät koulurakennuksesta.
Näyttää ihan joltain happikaapilta. Kai tämä liittyy jotenkin taulujen konservoimiseen.
Alkuperäinen vesiallas oli vielä paikallaan yhdessä huoneessa.