Maanantaina saavuimme vesisateessa Tammisaareen, jossa lastasimme veneen täyteen ruokaa, vettä, vaatteita ja peittoja. Sää ei tosiaan ollut mikään paras loman aloittamiselle, mutta onneksi neljän maissa, kun pääsimme irtautumaan laiturista, vesisade lakkasi ja vain harmaa taivas oli kattonamme.
Ennen lähtöä kävimme satamabaarissa, Baywatchissa, syömässä. Oli ehkä yksi parhaimmista pitsoista ikinä :)
Hankoon saavuimme yhdeksän maissa 22 mailin moottoripurjehduksen jälkeen. Ei oikein tuullut, joten eteneminen kävi moottorin avulla.
Hangon satama ja pilvinen taivas.
Hangossa meitä odotteli kaveripariskunta ja sattumalta myös muuan yksinpurjehtijakaverimme. Rantautumisen jälkeen kävimmekin yhdessä syömässä tunnelmallisessa Hangon Makaronitehdas -ravintolassa. Vähähiilihydraattinen ruokavalio koki jo Tammisaaressa kuoleman eikä pastaravintolassa oikein muuta saa kuin pastaa, joten tilasin luomutuorepastaa ravintolan omalla pestolla. Oli hyvää, mutta kyllä taas tunsi syöneensä pastaa.
Jälkiruoaksi tilasin viilentävää limesorbettia.
Maha täynnä valuimme veneisiimme nukkumaan. Seuraavana aamuna suuntana olisi Högsåra.