Opintopisteiden laskua

Vaikka lomaa on jäljellä vielä ruhtinaalliset kolme viikkoa, alkaa syksy jo vähän kummitella mielessä. Ilmoittauduin eilen läsnäolevaksi TaiKiin ja katselin omia suorituksiani. Suoritin viime vuonna 48 opintopistettä (+12 op:tä hyväksiluetuista kieliopinnoista), mikä on mielestäni erinomainen suoritus, kun kuitenkin suurimmaksi osaksi kävin töissä. Jos tutkinnon suorittaisi kahdessa vuodessa, olisi kai pitänyt saada noin 60 op:tä, jotta ei tule kiire. Mutta itselläni tavoitteena olikin se kolme vuotta. Syksyn ja kevään aikana tulen tekemään 25 op:tä Aikakauslehden suunnittelu -sivuaineopinnoista, joihin tosiaan pääsin. Jei, siitä tulee todennäköisesti siistiä ja saan varmasti jotain konkreettista myös omaan työhöni, ainakin Julkaisusuunnittelu uusille alustoille -kurssin puolelta.

Eli viimeiselle vuodella jäisi 40 op:n lopputyö sekä 7 op:tä jotain mielenkiintoista. Ei paha. Tuo 25 op:tä tarkoittaa myös sitä, että tili näyttää huomattavasti paremmalta kuin edellisenä vuonna, koska ei tule oltua niin paljoa poissa töistä.

Olen silti ehkä vähän edelleen kade niille tyypeille, jotka ovat voineet opiskella kokopäiväisesti ja ovat suorittaneet jotain 80 op:tä ekana vuonna. Mutta kaikkea ei saa :)

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: