Kävimme eilen katsomassa Lars von Trierin Melancholian. Tiesin, että elokuva kertoo maailmanlopusta, mutta en ollut voinut kuvitellakaan, minkälaisesta maailmanlopusta ja miten kerrottuna. Elokuvan ensimmäiset 10 minuuttia tuijotin elokuvakangasta silmät suurina. Se, mitä näin, oli jotain käsittämätöntä. Mielettömän upeata.

Elokuva on ahdistava, synkkä, mutta niin kaunis. Visuaalisesti ja musiikillisesti ällistyttävän upea. Trailer ei todellakaan tee oikeutta elokuvalle. Maailmanloppua ei kuvata kaaosmaisena katastrofina, kuten maailmanlopun elokuvat yleensä, vaan hiljaisena, kasvavana ahdistuksena ja epätoivona (ja toisaalta helpotuksena) syrjäisessä linnassa muutamien ihmisten kautta.

Elokuvan loppu on järistyttävän kaunis. Haukoin henkeäni ja pidättelin kyyneleitä. Ihmiset, menkää katsomaan tämä elokuva, se on aivan jotain muuta. Taideteos. Huh huh.

Kuvat googlesta.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s