
Langenloisin kolmantena iltana hotelliravintolan ruoka alkoi tylsistyttämään, joten päätimme katsastaa kylän ravintolat. Olimme edellisenä päivän kävelleet Schwillinsky-nimisen ravintolan ohi ja sen terassi näytti niin kivalta, että ajattelimme mennä sinne. Harmiksemme ravintola olikin kuitenkin kiinni keskiviikkona ja torstaina, joten päädyimme Heurigenhof Bründlmayer -ravintolaan, joka ei puolestaan olisi ollut auki maanantaina ja tiistaina. Ei ilmeisesti ole tarpeeksi asiakkaita vai mistä johtuu nämä oudot aukioloajat?
Heurigenhofissa riitti kyllä asiakkaita, ravintolan terassi oli niin täysi, että saimme viimeisen pöydän. Tarjoilija tosin pyyteli anteeksi, että yläpuolellamme olevassa köynnöksessä temmeltävät mehiläiset tiputtelivat pieniä heteitä pöydällemme. No juu, mutta ei se meitä haitannut.

Keltaista paprikakeittoa alkuruoaksi. Hyvää.

Tarjoilija suositteli heidän paistettua kanaansa, oli kuulemma parasta koko Itävallassa. Olisi siinä vaiheessa pitänyt muistaa, että olemme Itävallassa, jossa suurin piirtein kaikki uppokeitetään ja leivitetään, mutta ei tullut siinä vaiheessa mieleen. Olihan se ihan hyvää, mutta maistui vähän wienerschnitzelille.

Lisukkeena peruna-maissisalaattia. Oi, missä olet kunnon salaatti :) Tuo jäi ikävä kyllä syömättä, oli sen verran jytyä. Maistui toki hyvälle, mutta perunaa ei…

Jälkiruoaksi jäätelö- ja sorbettivalikoima. Kaunis annos.

Loppuun vielä keittiön tervehdys

Tunnelmallinen terassi pimenevässä illassa, hyvät oman viinitarhan viinit ja maittava ruoka, siitä oli viinimatkan viimeinen ilta tehty.