Perjantaina klo 18.10. lähtövene tööttäsi lähtömerkin ja nelisenkymmentä venettä starttari kohti Tallinnaa. Kaikkiaan kilpailuun osallistui noin 200 venettä, jotka lähtivät muutamassa eri lähdössä. Aurinko paistoi ja tuulta oli pari metriä sekunnissa, joten sääolosuhteet olivat erinomaiset. Ensimmäiset tunnit kryssittiin, taktikoitiin ja nautittiin kilpailutunnelmasta. Sitten alkoikin melkein suora legi kohti Tallinnaa.
Isot Tallinnan laivat ohittivat meidät pari kertaa ja sivullamme oleva vene jäi kunnolla jumiin yhden laivan sekoittamaan veteen.
Illan mittaan tuuli voimistui ja parhaimmillaan tuulta taisi olla noin 13 m/s, mikä kallisteli venettä ja puski valkoisia tyrskyjä yli veneen laidan.
Tänä vuonna ohitimme Helsingin Kasuunin valoisaan aikaan, viime vuonna oli pilkkopimeää.
Kahdeksan tunnin yöpurjehdus vaatii kyllä tiettyä kestävyyttä. Jossakin vaiheessa iltaa, kun istuu kannella tekemättä mitään tuijottaen tähtiä (kun mennään vain eteenpäin, ei kaikilla kahdeksalla miehistön jäsenellä ole tekemistä) alkaa väsyttää ja tulee kylmä. Itselläni oli viimeiset viisi tuntia ylävartalossa neljä kerrosta vaatteita, ja olisi pitänyt myös jalkoihin laittaa enemmän kuin kaksi kerrosta. Lisäksi oli villasukat, säärystimet, lasketteluhanskat (toppa-sellaiset) ja lämmin pipo. Ja silti oli kylmä. Purjehdustakki ja -housut pitävät vettä ja vähän tuultakin, mutta eivät kylmää. Ja siinä vaiheessa, kun menet nostamaan jenuan alaliikkiä kaiteen yli ja saat päällesi kymmeniä litroja vettä, olet kuin uitettu koira. Eikä mikään vaate estä vedestä johtuvaa kylmyyttä tunkeutumasta iholle. Siinä vaiheessa lasketteluhanskat ei enää kestäneet vettä vaan tiputin ne vettä valuvana veneen lattialla ja vaihdoin kuivat hanskat.
Kylmyydestä huolimatta yöpurjehdus on todella kivaa. Kun veneen vauhti kasvaa, jännitys nousee ja tulee sellainen kummallinen pelonsekainen rohkeuden tunne. Että meri on iso ja valtava, mutta tässä sitä vene silti laittaa kampoihin valtaville aalloille ja puskee niiden läpi. Ja kun jossakin vaiheessa katsoo ympärilleen pilkkopimeässä yössä, näky on kummallinen. Siellä täällä näkyy punaisia ja vihreitä valoja ja välillä valkoisia valokeiloja, kun purjehtijat osoittavat taskulampuilla purjeiden lankoja.
Saavuimme maaliin, Piritan satamaan, hieman ennen kahta ja saimme pakattua veneen juuri ennen sateen alkua. Tuuli alkoi voimistua ja lauantaina Tallinnan matalalla olikin sitten mitattu myrskylukemia, jopa 20 m/s.
Sunnuntain paluumatkalla saimme jälleen nauttia auringosta, kevyestä kelistä ja suunnaltaan vaihtelevasta 0-5 m/s tuulesta. Alkumatka mentiin moottorilla ja jossain vaiheessa jopa autopilotilla, mikä oli aika hauskaa, koska en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt autopilottia toiminnassa. Yllättäen se olikin vain sellainen puolen metrin mittainen pinnaan kiinnitettävä laite, jolle annettiin oikea kurssi ja sitten se alkoi ruksuttaa ja piti veneen oikealla kurssilla. Hyvin toimi, vaikka sitä epäilinkin.
Loppumatkasta tuuli voimistui ja pääsimme purjein kotisatamaan. Ensi vuonna uudestaan, päälle varmaan taas yksi kerros enemmän vaatteita.
Ääniala 