Printti vs. iPad

Aloitin Aikakauslehden suunnittelu -sivuaineopinnot viime viikolla. Joten täytyyhän minun nyt sitten lukea lehdet printtiversioina. Vai täytyykö?

Peruutin juuri Hesarin sunnuntaitilauksen ja maksan jatkossa vain Digilehdestä, johon kuuluu verkkolehti ja näköislehti netissä, html-appi iPadissa ja puhelimessa. Saan edelleen Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. En kaipaa aamuisia rapisevia lukuhetkiä teekupin höyrytessä vieressä. Luen mieluiten jatkuvasti päivittyviä uutisia ratikassa, työpaikalla ja kotona. Joillekin lehti lehtenä on tärkeä kokemus ja se kaikille teille suotakoon, mutta itse koen saavani jopa enemmän, kun luen esimerkiksi aikakauslehtiä iPadilla. Kokemus on niin erilainen. Kuvat näyttävät upeilta, mainokset voivat olla interaktiivisia ja sivun kääntäminen on itsessään miellyttävä kokemus.

Nykyään monia laadukkaita aikakauslehtiä on alkanut saamaan iPad-versioina. Joidenkin käyttökokemus on vielä vähän niin ja näin, koska ei olla osattu hyödyntää iPadin mahdollisuuksia. Olin mm. vähän pettynyt uuden Skandinavia Deko -lehden appiin, jossa sivuja liu’utetaan alaspäin kuten netissä. Jos lehteä voisi selata vaakasuuntaisesti, kuten esimerkiksi Vanity Fairia, olisi lukukokemus paljon lehtimäisempi ja aidompi. Kun nyt kuitenkin puhutaan lehdestä eikä nettisivusta. Eli vaikka luenkin nykyään lehtiä iPadista, haluan, että lukukokemusta voi verrata printtiversioon.

Ajattelin, että on silti pakko yrittää ja kävin ostamassa muutamia lehtiä Ärrältä. Jaksoin selata niitä ehkä parikymmentä sivua ja tuossa ne nyt makaavat lukemattomina olohuoneen pöydällä. Mutta en anna periksi. Täytyy varmaan vain löytää sellainen hetki, ettei ole muuta tekemistä vaan tulee jotenkin sellainen olo, että nyt voisin käpertyä sohvan nurkkaan, sytyttää kynttilöitä ja uppoutua upeisiin unelmakotien sisustuskuviin.

Mutta luultavasti kävisi niin, että lehdet jäisivät pöydälle ja ottaisin sohvalle mukaan iPadini. Ja uppoutuisin niihin upeisiin unelmakotien sisustuskuviin.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: