Tallinnassa voi näköjään viettää ihan rentouttavan loman ilman shoppailua.
Rentoutus alkaa sillä, että istuu laivamatkan Business loungessa, poissa hälinästä. Kun pääsee hotellille kello 11, huone on jo valmiina, joten matkalaukun voi jättää sinne eikä tarvitse raahata sitä ympäri kaupunkia.

Raikkaassa ilmassa kävely kohti lounasravintolaa tekee hyvää parin tunnin laivassa istumisen jälkeen. Kaupat ovat auki, mutta tuntuu rauhalliselta vain kävellä niiden ohi, ei edes tee mieli mennä sisään.

Ravintolasta löytyy hiljainen kulmaus, jossa maukas kolmen ruokalajin ateria täyttää vatsan sopivasti.

Hotellille palattua voi ottaa maittavat unet ennen kasvohoitoa, jonka jälkeen on niin rentoutunut, että nukahtaa uudelleen hotellin pehmeiden peittojen alle.
Illalla onkin sitten aika tutustua uuteen ravintolaan, jossa on hämyisää ja tunnelmallista. Maistelumenuun 6 ruokalajista osa on erittäin maukkaita, toiset ehkä vähän vähemmän. Illallisen jälkeen seurueen miehet jatkavat iltaa vielä hotellin ylimmän kerroksen baarissa, naisten mennessä jo uusille unten maille. Hotellin ikkunasta aukeava näkymä on kuin suoraan jostakin isommastakin suurkaupungista.

Seuraavana aamuna herää hyvin nukutun yön jälkeen, kun oveen koputetaan. Illalla oven kahvaan jätetty aamiaistilaus saapuu huoneeseen. Tuoreet kroissantit, raikkaat hedelmät ja kuppi teetä sekä upea kaupunkinäkymä aloittavat aamun erinomaisesti.

Aamiaisen jälkeen voi pulahtaa kylpyyn ja nauttia pidennetystä huoneenluovutuksesta. Vielä ennen laivan lähtöä takaisin kotiin on aikaa käydä kokovartalohieronnassa, joka rentouttaa mukavasti kaikki tietokoneilusta kipeytyneet lihakset.
Kun istuu kotimatkalla laivassa, voi hyvillä mielin todeta, että ei tullut ostettua yhtäkään vaatekappaletta tai kenkää eikä juossut hulluna ympäri Tallinnaa. Pystyi kerrankin vain olemaan, kiireettömästi ja rauhassa. Nauttimaan hetkestä.