Oi Långvik

En periaatteessa pidä CityDealin tarjouksista, vaikka tarjoussähköposti joka aamu postilaatikkoon ilmestyykin. Mutta jotkut muut pitävät, koska joka päivä diilejä menee satoja. Onhan tarjoukset ihan hyviä, mutta mistä johtuu, että ne eivät yleensä ole mihinkään kovin tunnettuihin paikkoihin vaan esimerkiksi monet kauneuteen liittyvät tarjoukset ovat jossakin kilometrien päässä keskustasta?

No, ennen joulua sähköpostiin tupsahti houkutteleva tarjous Långvikin kylpylähotelliin. Huone puoleen hintaan. Ajattelin, että tuossapa mitä mainioin joululahja meille. Rentoutumista kylpylässä, kun näin raskaanakin ollaan.

Aika moni muukin oli diilin huomannut.

Kun saavuimme maaliskuisena lauantaina Kirkkonummelle, oli vastaanottotiskillä muutama muukin diililäinen. Ja mitä pidemmäksi viikonloppu venyi, sitä vakuuttuneemmaksi tulimme siitä, että koko hotelli oli täynnä vain CityDealista tarjouksen ponganneita pariskuntia. Ei siinäkään vielä mitään, mutta jotenkin tuli sellainen fiilis, että hotelli olisi varmasti aika tyhjä ilman kyseistä tarjousta, ja toisaalta tuntui, että henkilökunta ei oikein arvostanut CityDealin kautta tulleita ihmisiä.

Långvik on varmasti nimensä (Långvik Congress Wellness Hotel) mukaisesti erinomainen kongressihotelli. Paikka, jonne tullaan vähän pitämään kokouksia ja saunomaan ja juomaan. Mutta en kyllä välttämättä suosittelisi paikkaa ihan vain normaalille kylpylälomalle. Ensinnäkin voiko yhden uima-altaan (joka oli täynnä jääkylmää vettä) ja kahden porealtaan allasosastoa kutsua kylpyläksi. Missä oli se normaalilämpöinen uima-allas, jossa voisi nauttien uida pitkiä matkoja ja rentouttaa niitä kipeytyneitä lihaksia, ja lievittää stressiä? Toki kylpyläosastolta löytyi infrapunasauna, jossa oli televisio (??) sekä Amazon-elämyssuihku, jonka vaikea käyttöliittymä ei tosin ollut kovin kummoinen elämys. Ehkä se kylpylämäisyys löytyykin sitten ylelliseltä spa-osastolta, jossa emme käyneet.

Asiakaspalvelu oli aika töykeää, mitäänsanomatonta ja yrittämätöntä. Ainoastaan yksi tarjoilija edes yritti toimia ystävällisesti. Kukaan ei oikein hymyillyt. Poreallasbaarissa kysyin, mitä on tämä ”spavesi”, jota tiskillä mainostettiin, mutta sen enempää vastaamatta hän vain kaatoi minulle lasillisen ja pyysi rahaa. Aamupalalla minulle ilmoitettiin suoraan, että meillä ei mitään vihreää teetä ole, vaikka olin kyseistä teetä juonut edellisenä iltana ravintolassa. Onneksi vieressä häärivä tarjoilija kuuli kysymykseni ja ystävällisesti sanoi laittavansa teetä hautumaan, ja kohta sitä olisi saatavilla.

Jotenkin tämä suomalainen palvelukulttuuri ei vain toimi, ei ei ei.

Ei viikonloppu täysin huono ollut. Ruoka Långvikissa oli hyvää. Sekä lauantain brunssi (joka tosin oli aika hintava) että illallinen oli maistuva. Illallisella söin herkkutattikeittoa alkuun ja maa-artisokkaa, mallaskrokettia ja metsäsieniä pääruoaksi. Viinisuosittelu olisi saanut kuulemma olla asiantuntevampaa, nyt laseittain suositeltiin aika peruskamaa. Itse annan plussaa siitä, että alkoholittomana juomana oli tarjolla Kuusenkerkkää, eikä perinteistä ”no, meiltä löytyy karpalomehua, limsaa ja alkoholitonta olutta”. Illallisen aikana isossa takassa ritisivät puut ja tunnelma oli ihan ok. Ravintola oli tupaten täynnä, varmaankin osa illastajista oli myös ei-kylpylävieraita.

Vaikka oma kokemus Långvikista ei ollutkaan sellainen, joka saisi meidän palaamaan takaisin, varmasti monet vieraat nauttivat hotellista. Hotellin kesäterassi näytti kutsuvalta, sitten kun aurinko paistaa ja on lämmintä. Ehkä sitä on itse tottunut vaatimaan hyvää asiakaspalvelua, ja kun kaikki ei mene putkeen, ei tunne saavansa rahalle vastinetta.

Mutta hymy, tai kaksi, päivässä ei luulisi olevan kovin vaikeaa. Ja se kun saa monet huonotkin kokemukset kääntymään positiivisiksi.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: