Tänään on se päivä, jolloin laskennallisesti mahatyypin pitäisi saapua maailmaan. Mutta harvemmin nuo lasketut ajat paikkaansa pitävät. Odotteluksi tämä on mennyt jo päiviä sitten. Pitäisi kai olla tyytyväinen, että jokainen ylimenevä päivä antaa koko ajan paremman mahdollisuuden valmistautua pienen ihmisen syntymään. Välillä nimittäin tuntuu, että en ole kyllä henkisesti yhtään valmis. En osaa kuvitella, miltä tuntuu pitää omaa pientä lasta sylissä. Kaikki sanovat, että se on maailman upein kokemus, kun saa lapsensa ensimmäisen kerran rinnalleen. En sitä yhtään epäile, mutta miten ihmeessä voi muka olla valmistautunut siihen, että siitä hetkestä lähtien se pieni ihminen on sinun vastuullasi. Ei kai mitenkään, joten luotan siihen, että ne paljon puhutut äidinvaistot heräävät, kun pikkuinen rääkäisee ensimmäisen kerran.
Alkuviikosta istuin pikkuveljeni kanssa Espalla pienessä puistokahvilassa. Niitä on muuten aika monta Espan laidalla, eipä ole aikaisemmin tullut huomattua. Ja toissailtana ikkunasta näkyi kaksoissateenkaari.
Ääniala 