Oli pettymys, kun luin viime vuoden puolella, että Kanavarassa sijaitseva Johan & Nyströmin kahvila oli lopettanut enkä ollut kerennyt siellä käydä. Mutta vähän aikaa sitten kävelin siitä ohi, ja mitä kummaa, se olikin auennut uudestaan. Tällä viikolla pääsin vihdoinkin nauttimaan kivasta tunnelmasta ja hyvästä teestä.
Kahvila on itse asiassa Johan & Nyströmin konseptiputiikki, jossa on kahvilan lisäksi myynnissä kahvit, teet sekä tarvikkeet kahvin ja teen valmistukseen. Sieltä saa myös vinkit kahvinvalmistukseen sekä kuulee kahvimaailman viimeisimmät kuulumiset.
Juodessani teetä (maistoin sekä valkoista että vihreää teetä, joka oli maustettu mm. salmiakilla), tilassa olikin samaan aikaan kahvi- ja teemaistattelu ilmeisesti joillekin kahvilanpitäjille.
Helsingissä on mielestäni liian vähän tällaisia tunnelmallisia kahviloita, kahviloita, joissa on jotenkin kansainvälinen fiilis. Tästä tuli kyllä uusi suosikkipaikkani. Ja lastenvaunuillekin on hyvin tilaa.