Meillä on esiuhma tai jotain sinne päin. Istutaan lattialla, puristetaan nyrkit kiinni ja raivotaan niin, että ääni muuttuu käskeväksi. Miten se on mahdollista? Eikö uhmaikä pitäisi tulla vasta parin vuoden ikäisenä? Vai alkavatko pikkutyypin luonteenpiirteet näkyä?
Kiukutteluun liittyy myös syömättömyys. Pariin päivään ei ole kelvannut mikään. Ei aamu- eikä iltapuuro, ei sormiruoka (ei edes suosikki avokado). Eikä pelkällä appelsiinilla elä. Puuh. Alkaa äidillä mennä vähän usko. Onneksi maito sentään vielä kelpaa, muuten alkaisi vähän huolestuttaa.
Tänään otin uudet aseet käyttöön. ”Tuiki, tuiki tähtönen” ja ”Satu meni saunaan” saivat hymyn irtoamaan ja salakavalasti sain lusikan suuhun. Sattumalta myös kissamme hyppäsi pöydälle, ja sehän saa aina naurun aikaiseksi, joten pari lisälusikkaa sujahti ongelmitta nauravaan suuhun.
No, illalla laulut eivät sitten enää toimineet. Eikä kyllä oikein kissakaan. Kiukutti ihan vietävästi. Pikkutyypin kädet ja kasvot silmiä myöten olivat mustikkapuurossa, joten annoin periksi ja kannoin tyypin suihkun alle.
Nyt epäilemme, että kyseessä on puhkeavan hampaan aiheuttama kutina, särky tms. joka aiheuttaa ruokahaluttomuutta ja kiukkua. Ja epäilyttävän pitkät päiväunet. Alaikenessä nimittäin on selkeä terävä kohta, jota ei ole aikaisemmin tuntunut. Toivotaan, että hammas puhkeaa nopeasti, jotta pikkutyypin olo paranisi ja ruokakin alkaisi taas maistua.
Yllä oleva kuva ei liity tapaukseen muuten kuin että kissamme saavat pikkutyypin kiljumaan ilosta joka kerta, kun ne tulevat näkösälle. Pikkutyypin mummolta saama puulusikka, joka osoittautui käsittämättömän mielenkiintoiseksi leikkikaluksi, oli myös kissojen mielestä todella kiinnostava – sitä nuuhkittiin pitkään.
Ääniala 