Sanotaan, että kun pyöräilyn kerran oppii, ei sitä unohda. Pianonsoitosta ei kyllä voi sanoa samaa. Tai ei ainakaan omalla kohdallani.
Kävin nuorempana kymmenisen vuotta soittotunneilla, loppuvuodet oikein Konservatoriossa unkarilaisella opettajalla. Pahimpina teiniruuhkavuosina motivaatio ei kuitenkaan enää ollut tarpeeksi suuri, ja laulaminen alkoi kiinnostaa enemmän.
Olin kyllä laulanut koko pienen ikäni, mutta silloin käytiin piano- eikä laulutunneilla. Uudesta Suomen lasten laulukirjasta bongasin tutun laulun. Lauloin Linnun ala-asteen kuudennen luokan kevätjuhlissa parhaan ystäväni säestämänä. Oi niitä aikoja!
Ei minusta koskaan mitään konserttipianistia olisi tullut. Liian lyhyet sormet. Näin jälkikäteen kuitenkin vähän harmittaa, että lopetin tunneilla käymisen, koska sen jälkeen ei enää ollut syytä harjoitella, ja pikku hiljaa soittaminen jäi. Kun muutin pois kotoa, en ottanut pianoa mukaan, ja olin monta vuotta ilman soitinta. Vasta muuttaessani yhteen pikkutyypin isän kanssa joitakin vuosia sitten, hain vanhan pianoni kotiin. Siitä lähtien se on toiminut enimmäkseen laulujen harjoittamisvälineenä.
Soittotaito on unohtunut aika täydellisesti, vaikka kaipa senkin takaisin saisi, jos oikein harjoittelisi. Nuotinluku ei onneksi ole unohtunut, johtuu varmaan lauluharrastuksesta (tai sitten se on pianonsoiton ”kun kerran oppii”).
Se ei silti paljon auta, jos itse soittaminen on hakusessa. Yritin yksi päivä soittaa yhtä Mozartin pianosonaattia, joka meni silloin kauan sitten kuin vettä vaan. Juu, ei mennyt enää. Kyllä kappaleen nyt ehkä jotenkuten tunnisti kyseiseksi, mutta aikamoista takkuamista se oli, ja tempokin oli muuttunut etanan vauhdiksi. Vasen käsi eli aivan omaa elämäänsä ja oikean käden sormet näyttivät olevan riidoissa keskenään.
Tuntuu aika hassulta, että joskus soitti oikeasti aika vaikeita kappaleita, ja nyt selaa läpi Aaronin pianokoulua, jotta voisi alkaa ”vähän harjoitella”. On siinä tiettyä nostalgiaakin, kun kirjan kappaleet muistuvat mieleen pianotunneilta. Lempibiisini taisi olla tuo Rameaun Menuetti, ja se meneekin nyt jo aika hyvin.
Pikkutyypin takia olen yrittänyt hieman kunnostautua, ja nykyään me soitamme pikkutyypin kanssa lastenlauluja. Minä laulan ja yritän soittaa jonkinlaista melodiaa, ja pikkutyyppi sitten soittelee (läpsii ja hakkaa koskettimia) riemuissaan jotain ihan omaa. En toki halua pikkutyyppiä pakottaa pianoa soittamaan (ja haaveilenkin, että hän innostuisi sellosta), mutta koska piano löytyy kotoa, olisi se aika helppo valinta ensimmäiseksi instrumentiksi. Jos pikkutyyppi nyt yleensäkään kiinnostuu soittamisesta… Voihan olla, että minun takkuava soittamiseni saa pikkutyypin miettimään kaksi kertaa ennen kuin hän antautuu musiikille.
No, onneksi laulaminen onnistuu minulta, joten jos ei pikkutyypistä pianistia tule niin ehkä sitten laulaja.
Ääniala 