suu

Kahdeksan kuukauden aikana ulkoinen rauhallisuuteni on noussut käsittämättömiin mittoihin samalla, kun sisäinen pakokauhu vain kasvaa kasvamistaan. Päivän vauvatanssikurssilla sama pienokainen kuin viime kerralla kiljaisi pari kertaa aika korkealta ja pikkutyyppi pelästyi tuota ääntä. Mitäpä muuta siitä seurasi kuin nyyhkytystä ja itkua. Kyllähän minäkin laulan korkealta, mutta ilmeisesti äidin korkea ääni ei sitten ole niin pelottavaa kuin jonkun toisen ääni. Mutta maailma on ääniä täynnä, joten eipä noissa tilanteissa oikein voi muuta kuin ottaa toinen syliin ja rauhoitella. No, tanssitunnista selvittiin kuitenkin ihan kunnialla ja myös sitä seuraava lounas meni mukavasti ilman palovammoja.

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, joten päätimme rattailla ystäväni kanssa kohti kotia. Pikkutyyppikin oli ollut oikein ihanalla tuulella koko päivän, joten ajattelin, että voisin ottaa vielä lasin viiniä perjantain kunniaksi. Siinä minä sitten nautin Stockan kahvilan sohvalla kylmästä valkoviinistä samalla kun pikkutyyppi jutteli omiaan ja leikki vierellä. Ja sitten se sekunnin kestänyt pään kääntö pois pikkutyypistä. Kops. Pikkutyyppi tipahti sohvalta kovalle lattialle ja vielä kaiken lisäksi omasta mielestäni ihan kummalliseen asentoon.

Voi luoja, voi luoja, voi luoja. Nyt sen niskat meni nurin. Voi luoja, nyt sille kävi kyllä pahasti. Voi luoja, nyt se kuolee! Apua, älä vaan kuole. Itke kulta, itke.

Ja pikkutyyppi syliin sellaisella vauhdilla, että formulakuskikin olisi ihmeissään. Silittelyä ja nopea tarkistus, että ei käynyt pahasti, vaikka huuto onkin kova. Jännää, että vaikka yleensä huuto ei ole kivaa, tällaisissa tilanteissa toivoo, että itku tulee heti.

Ja sitten alkaa yltiörauhallinen ja hiljainen mantraa muistuttava puhe.

”Kulta, ei mitään hätää, kaikki on hyvin. Ei mitään hätää. Äiti on tässä. Kaikki on hyvin. Ei käynyt kuinkaan, pelästyit vaan. Kaikki on hyvin. Ei hätää. Äiti puhaltaa pipin pois. Voi kulta, ei mitään hätää.”

Ja samalla pään sisällä:

Voi jessus. Eihän käynyt mitenkään, eihän. Ei, kyllä se nyt huutaa aika kovaa, sattuu varmaan hirveesti. Voi hitto, mä olen niin huono äiti. Voi tsiisus, nyt noi ihmiset varmaan ajattelee, että mä oon ihan hulttioäiti. Ensin se juo viiniä lapsen nähden ja sitten se vielä tiputtaa lapsen lattialle. Voi luoja! Kulta, kaikki on hyvin. Ei siltä nyt ainakaan niskat mennyt. Aika iso kuhmu siihen kyllä tuli. Voi apua, se vaan jatkaa huutamista. Lopeta jo kulta, kaikki on hyvin. Paras olla katsomatta ympärille, ihmiset varmaan tuijottaa paheksuvasti. Älä ala itkemään, ei sille käynyt pahasti. Se vaan tipahti, lapset tipahtaa aina silloin tällöin. Jos sä nyt alat itkemään, niin pikkutyyppi ei lopeta ikinä. Voi hitto, olisinpa jossain ihan muualla. Ethän kuole kulta, ethän. Mä kuolen, jos sä kuolet.

Itku ja huuto kestää noin 45 sekuntia, mutta se tuntuu i-k-u-i-s-u-u-d-e-l-t-a.

Onneksi pienen lapsen muisti on vielä niin lyhyt, että minuutin päästä hymyillään ja nauretaan kuin mitään pahaa ei olisi tapahtunutkaan. Äiti sen sijaan miettii vielä seuraavana päivänäkin, että mitä kaikkea kamalaa olisi voinut tapahtua. Sitä kuvittelee pään sisällä kaikki pahimmat skenaariot.

Sisäinen pakokauhu on siis jotain ihan muuta. Itku ei ole kaukana, kun ajattelee, kuinka pahasti olisi voinut käydä. Mutta siinä vaiheessa ulkoinen rauhallisuus imaisee minut kummalliseen kuplaan. En näe ympärilleni, en kuule ympäristön ääniä. Näen vain itkevän pikkutyypin ja kuulen pelästyneen itkun, sellaisen itkun, jota äiti ei haluaisi lapsensa suusta kuulla. Halaan pikkutyyppiä varmalla otteella ja suurella rakkaudella, ja hyssyttelen rauhallisella äänellä. Jotta pikkutyyppi tuntisi, että ”ei ole mitään hätää, äiti on tuossa, olen turvassa”. Tiedän, että jos minä alan seota, ei myöskään pikkutyyppi rauhoitu. Joten siinä sitä sitten ollaan omassa pikku kuplassa ja toivotaan, että kupla ei hajoa liian aikaisin vaan kestää niin kauan, että pikkutyyppi on taas kunnossa. Nykyään kuplaan ei onneksi tule edes pientä reikää, sen verran ulkoinen rauhallisuuteni laittaa vastaan sisäiselle pakokauhulle.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s