Meidän perheen jokavuotinen, perinteinen lasketteluloma Levillä ajoittui tänä vuonna pääsiäisen pyhiin. Odotettavissa oli rentouttava yhdistelmä aurinkoa, urheilua, lepoa ja pääsiäisen ruokia valmiin pöydän ääressä. Mukaan nimittäin lähtee aina miehen äiti. Tänä vuonna samoille huudeille oli tulossa myös oma äitini, joten tiedossa oli hoitajia pikkutyypille ja laskettelua minulle.
Ja tähän väliin sanon vaan, että no niinpä niin.
Aurinkoa kyllä on ollut ja herkullista ruokaa myös. Urheiluakin kyllä juu, mutta ei laskettelun muodossa vaan enemmänkin käsilihasten treenausta pikkutyyppiä kannellessa. Lepoa?
Pikkutyyppi ei ole ollut kertaakaan kipeä syntymänsä jälkeen, melkein yhdeksän kuukautta on siis säästytty nuhalta, kuumeelta ja korvatulehduksilta. Hyvä me. Yhdestä rokotuksesta nousi pieni kuume, mutta se kesti yhden yön eikä se tuntunut kovasti pikkutyyppiä haittaavan.
Ei pikkutyyppi varmaan olisi nytkään tullut kipeäksi ellen minä olisi itse saanut nuhaa ja suukotellut ja halaillut häntä. Minä tulin kuitenkin kipeäksi keskiviikkona, päivää ennen Leville lähtöä. Ajattelin, että pikkutyypillä on äidinmaidon takia vastustuskykyä, joten ei mitään hätää. Ja kyllähän omakin nuha varmasti menee nopeasti ohi.
Nyt on maanantai ja oma oloni on pahimmillaan. Eikä laskettelusuksia ole edes nostettu auton boksista pois. Että hyvää lomaa vain itselleni.
Pikkutyypin ensimmäinen pitkä junamatka meni hienosti vaunun lattialle sijoitetussa matkasängyssä. Jossakin vaiheessa yötä tosin nostin nälkäisen pikkutyypin viereeni, ja tajusin siinä vaiheessa, että vaunun lämpötilaa voisi ehkä nostaa pari astetta. Kuinkahan kylmä lattianraossa oli ollut?
Minä en ole koskaan saanut kunnolla nukuttua junassa eikä tämä kerta ollut poikkeus. Tukkoinen nenä ja lämmin pikkutyyppi vieressä kapeassa tärisevässä sängyssä ei paljon asiaa parantanut.
Meillä on ollut joka vuosi sama mökki, ihanan tunnelmallinen kelomökki, jonka huoneet ovat tulleet tutuiksi. Ensimmäisen yön vietimme kuitenkin Hullussa Porossa, koska mökin vuokra-aika on aina lauantaista lauantaihin. Yöllä heräsin puolen yön aikoihin vieressäni kuuluvaan rohinaan, ja tajusin, että pikkutyyppi oli tullut kipeäksi. Ensimmäistä kertaa elämässään. Voi ei. Oli outo fiilis, kun keskellä yötä katselee rohisevaa lasta, ja miettii, että mitäs niillä kaikilla keskustelupalstoilla ja nettisivustoilla sanottiinkaan nuhaisen vauvan hoidosta.
Se yö menikin sitten omaa nenääni niistäen ja pikkutyyppiä rinnalle nostellen, koska imeminen oli selvästi hankalaa tukkoisen nenän takia. Itsekään ei ole kivaa, kun nenä on tukossa, joten voin vain kuvitella miltä tuntuu yrittää imeä tukkoisella nenällä. Pari kertaa purin omaa huultani, kun pikkutyyppi yritti imemisen sijaan saada maidon tulemaan puremalla. Yllättävän vähän pikkuhampaiden pureutuminen ihoon kuitenkin sattuu.
Pikkutyyppi oli koko lauantain väsynyt, nuhainen ja itkuinen, ja kuume nousi lauantai-iltana lähemmäksi neljääkymmentä. Panadol auttoi kuitenkin nopeasti ja pikkutyyppiä sylissään pitänyt mieheni sanoi oikein tuntevansa kuinka kuume laski.
Seuraavaksi yöksi pikkutyypin pään alle kasattiin tyynypino, ja nostin, kääntelin ja hyssyttelin rohisevaa ja kuorsaavaa pikkutyyppiä koko yön.
Lauantaina käyttöön otettu kiikkukeinu (kelo-orresta pressunarun päässä roikkuva kaukalo) oli kovassa käytössä pääsiäissunnuntainakin. Siihen pikkutyyppi hiljeni ja välillä nukahtelikin. Myös kirpparilta hankkimani Viidakon villit äänet -äänikirja on ollut hitti. Ja ne läppärin johdot…
Eihän tässä mitään, jos itse olisi täysin kunnossa, mutta kun oma tila on vielä huonompi kuin pikkutyypin, alkaa vähän väsymys iskeä. Itselleni ei nouse koskaan kuume, joten tuntuu, että nuha ei lähde niin nopeasti pois. Ja kun heräilee kymmenen kertaa yössä joko niistämään omaa nenäänsä tai rauhoittelemaan pikkutyyppiä, alkaa vähän tuo fyysinen kunto rapistua. Ja vähän henkinenkin.
On niin avuton tunne, kun pikkutyypillä on paha olla eikä voi tehdä mitään muuta kuin pitää sylissä ja silitellä. Hengitys näyttäisi kulkevan paremmin ulkona rattaissa, joten päiväunien aikaan olen lähtenyt nenäliinapaketti kainalossa työntämään rattaita. Tänään äitini tuli apuun ja otti pikkutyypin muutamaksi tunniksi hoitoon – minä pakenin peiton alle ja nukuin.
Että sellainen pääsiäinen. Vähän kauhistuttaa se droppien määrä, jonka olen itseeni suun kautta ahtanut. Kuinka paljon pikkutyyppi saa niistä maidon kautta itselleen ja vaikuttaako se jotenkin johonkin?
EDIT: Nyt on tiistai ja olo on hippusen verran parempi, joten pikkutyyppi jää aamupäiväksi anopin hoitoon ja minä lähden mäkeen. Myös pikkutyypin olo on vähän parempi, yöllä tosin oli välillä aika kova yskä. Ja väsynytkin taitaa pikkuinen vielä olla.
Ääniala 