Viime päivinä Facebookissa on kiertänyt muutamiakin tarinoita siitä kuinka pelastus-, hoito- ja synnytyslääkärihenkilökunnan kiire, resurssipula tai väärä riskinarvio ovat johtaneet surullisiin lopputuloksiin pienten lasten hoitamisessa ja maailmaan tulossa. Sydäntä puristaa, kun lukee kuinka huonosti lapsille on käynyt. Olisi hirveää, jos omalle kohdalle sattuisi jotain tuollaista. Jos oma lapsi kuolisi tai sairastuisi vakavasti, en tiedä, miten siitä selviäisin.
En ota sen enempää kantaa siihen, mistä kyseiset tapaukset lopulta johtuvat, mutta hirveitä ne silti ovat.
Oma synnytykseni olisi voinut mennä aivan eri tavalla ilman osaavaa, ammattitaitoista ja työhönsä omistautunutta henkilökuntaa. En edes halua ajatella, mitä kaikkea olisi voinut tapahtua ellei hoitohenkilökunta olisi ollut ajan tasalla.
Olin koko synnytyksen ajan aika pilvessä, koska imin ilokaasua oikein urakalla. En varmaan koko aikana tajunnut tapahtumien vakavuutta, ja luultavasti se oli hyvä asia. Luomusynnytykseni muuttui kertaheitolla ihan toisenlaiseksi, kun synnytys eteni petidiinin, ilokaasun, kalvojen puhkaisun, epiduraalin, vauvan päästä mitattujen ph-arvojen ja kaikenlaisen muun ronkkimisen jälkeen kiireellisen sektion kautta hätäsektioon.
Synnytyskertomuksessa on muutamia aika sävähdyttäviä kohtia. Karuin on ehkä lause ”Yhden elävän lapsen synnytys”.
”KTG:hen ilmaantuu II-sippejä. Kertaalleen pitkittyvä lasku, joka korjaa. Yksittäiset laskut kuitenkin uusivat. Mentäessä arvioimaan tilannetta toistuu syvä, pitkittyvä lasku narumaisena. 20 minuutin sektiopäätös käyrän korjatessa. Leikkaussalissa lasku uusii eikä korjaa, hätäsektiopäätös klo 20.45, koska puutuminen vielä kesken.
Klo 20.48 syntyi kalpea ja veltto poika. Intuboitu noin minuutin iässä, tubista ei vihreää lapsivettä. Ventilaatiolla virkosi nopeasti, extuboitiin jo yhdeksän minuutin iässä. Siirrettiin vastasyntyneiden valvontaosastolle jo omalla hengityksellä. Puolentoista vuorokauden a-EEG -seurannassa ei poikkeavaa.”
Pikkutyypillä oli siis ohimenevä lievä hengitysvaikeus, joka johtui siitä, että napanuora oli solmussa. Voi vaan miettiä (tai ei kannattaisi), että missä vaiheessa se napanuora on mennyt solmuun. Olisiko voinut käydä niin, että solmu olisi kiristynyt ennen syntymää niin kireälle, että tuloksena ei olisi ollut tuo ”Yhden elävän lapsen synnytys”? Ja mitä ihmettä pikkutyyppi on mahassa oikein tehnyt, kun on solmun saanut aikaiseksi? Kuperkeikkoja?
Minä olen kiitollinen Naistenklinikan henkilökunnalle, joka auttoi nyt yhdeksän kuukautta vanhan pikkutyypin elävänä maailmaan. Toisinkin olisi tosiaan voinut käydä, sillä lääkäri totesi jälkeenpäin, että ”Sektio oli oikea-aikainen”. Oli siis kyse minuuteista. Ja ne minuutit… Ne minuutit antoivat minulle maailman ihanimman pojan.
Ääniala 
Synnytykseen liittyen noita läheltä piti tilanteita tuntuu olevan melkein joka toisella. Suurin osa niistä kuitenkin päättyy onnellisesti, kiitos tosiaan ammattimaisen henkilökunnan. Meillä meni lapsiveden tihkuttamisen takia pari päivää ennen laskettua aikaa käynnistetty synnytys kai ihan ok, mutta kylvetyksen yhteydessä hoitaja sanoi, että nyt vauva ei enää hengitä ja lähti vauva kainalossa juoksemaan valvontaosastolle. Vauva alkoi kyllä matkalla hengittää, mutta oksentelun ja syömisongelmien takia oli viikon siellä.
Nykyään tosiaan tuntuu, että ”normaalit” synnytykset on aika harvassa. Varmaan aika kamala tunne ollut sullakin, kun yhtäkkiä vaan todetaan, että vauva ei hengitä. Onneksi teilläkin kaikki päättyi kuitenkin hyvin. Me oltiin myös lopulta viikko sairaalassa, josta pikkutyyppi oli kolme päivää valvontaosastolla.