Tässä nyt sitten aivan luvattoman pitkä postaus Kreetan lomastamme. Muutama lisäpostaus myös tiedossa.
Viikon kestänyttä lomaa Kreetan Plataniaksessa voisi kuvata sanalla… tapahtumarikas. Olimme pikkutyypin kanssa matkalla ystäväni ja hänen poikansa kanssa, ja matkaan mahtui kaikenlaista. Lomajumala ei ilmeisesti halunnut, että äidit olisivat saaneet rentoutua ja nauttia ihanasta yhteisestä ajasta lastensa kanssa aurinkoisella Kreetalla.
Säät eivät oikein suosineet meitä, parhaat hellesäät sattuivat tulo- ja lähtöpäiville, ja parina päivänä satoi vettä. Melkein koko viikon oli hurja tuuli, mikä teki lämpöisestäkin säästä aika viileän. Hotellimme Atlantica Caldera Bay sijaitsi aivan meren rannalla, ja joka päivä saimme ihastella toinen toistaan isompia valkoisia tyrskyjä. Säästä huolimatta taisin ottaa viimeisenä päivänä auringosta kaiken irti, sillä paloin viisikymppisestä huolimatta.
Säät nyt olivat mitä olivat, eikä ne sinänsä haitanneet, koska aurinkoakin tosiaan viikkoon mahtui, ja pilviset päivät me käytimme saaren muihin kolkkiin tutustumiseen. Vuokrasimme auton kolmeksi päiväksi ja kävimme Haniassa, Rethymnonissa sekä pääkaupungissa Iraklionissa (näistä tulossa oma postaus). Ajoimme myös saaren etelärannalle vuoriston läpi menevää serpenttiinitietä. Rethymnonin venetsialaista satamaa odotin, koska olin nähnyt siitä hienoja kuvia, mutta ei se lopulta ollut mitenkään ihmeellinen. Hanian vanhan kaupungin satama oli mielestäni paljon hienompi. Rethymnonin vanhan kaupungin pikkukadut olivat kuitenkin todella idyllisiä ja kauniita. Ja täynnä ihania kuppiloita.
Jos sää ei suosinut, ei tuurimme ollut hyvä hotellihuoneemmekaan suhteen. Kun pääsimme huoneeseen, totesimme, että olimme ilmeisesti saaneet huoneen, jota ei oltu käytetty vähään aikaan eikä täten myöskään siivottu. Kylmät kivilattiat olivat pölyssä, ja lastemme vaatteet ja omat sukkamme olivat hetkessä likaiset. Keittiösyvennys oli jostain 90-luvulta ja varustelutaso oli vaatimaton. Sähköt toimivat huoneen avaimella, ja huomasimme, että avaimen ollessa taskussamme, jääkaapin valo ei tominut. Eli jääkaappi lämpenisi joka kerta, kun lähdemme ulos. Tämä olikin ensimmäinen kerta, mutta ei todellakaan viimeinen, kun kävimme hotellin respassa juttelemassa ongelmista. No, mukava hyvin vähän englantia puhuva korjaajamies tuli käymään huoneessamme, ja katsottuaan jääkaapin taakse hän sanoi ok, ja ilmeisesti vain vaihtoi sähköjohdon toiseen pistokkeeseen.
Tuo siis sunnuntaina. Tiistaiaamuna sähkömme katkesivat. Kävelin respaan ja kerroin asiani. Korjaajamies tuli käymään, ja teki jotain. Illalla sähköt katkesivat uudelleen. Nappasin pikkutyypin syliini ja kävelin respaan kertomaan saman asian uudelleen. Sanoin, että pienten lasten kanssa sähköttömänä olo ei oikein toimi, joten voisiko asialle tehdä jotain. Meni parikymmentä minuuttia ennen kuin korjaajamies tuli jälleen huoneeseemme, mutta samalla saimme myös respasta puhelun, että jos haluamme vaihtaa huonetta, heillä olisi yksi vapaana. Siinä me sitten pakkasimme mukavana iltapuhteena kaikki kassimme uudelleen, sulloimme jääkaapin sisällön muovikasseihin ja kannoimme kaiken parinkymmenen metrin päähän uuteen huoneeseen. Korjaajamies kantoi ystävällisesti lastensängyt ja syöttötuolit. Tuli hiki, mutta myös hieman isompi huone.
Vaikka meillä siis oli jos jonkinlaista ongelmaa, hotellin henkilökunta oli todella ystävällistä ja hoiti kyllä hommansa erittäin hyvin.
No, sähkökatko nyt oli lopulta pientä siihen verrattuna, että viikkoon mahtui myös sairastelua. Ystäväni poika sai ilmeisesti juuri ennen lähtöä korvatulehduksen, koska lento Kreetalle meni vähän huonosti. Korviin sattui ja itkuhan siitä tuli. Pikkutyyppi puolestaan ei näyttänyt olevan moksiskaan lentomatkasta – nousuissa ja laskuissa imetin, mikä varmastikin auttoi pitämään korvat auki, ja hän jopa nukkui puolitoista tuntia normaaliin aamupäiväuniaikaansa. Muun osan ajasta hän seurusteli kanssamatkustajien kanssa. Täydellistä matkaseuraa siis.
Kreetalle päästyämme kävimme lääkärissä ja saimme korvatulehdukseen lääkkeet, mutta tokihan lääkkeet eivät ihan heti auttaneet ja kipukin taisi olla aika kova. Viikon puolivälissä tuntui, että tulehdus olisi ohi, mutta lauantaina poika oli niin itkuinen, että pyysimme lääkäriä käymään, ja hän totesikin korvakäytävien olevan vielä tulehtuneet. Tuli käsky jatkaa antibioottikuuria ja antaa särkylääkettä lennolle. Ilmeisesti nämä auttoivat, koska paluulennon ajan poika vain nukkui tyytyväisenä. Pikkutyyppi sen sijaan ei oikein löytänyt hyvää asentoa sylissäni, joten aina kun hän heräsi, tuli itku ja kitinä, kunnes sain hänet uuteen tyydyttävään asentoon.
Kun pojan olo alkoi parantua, antoi lomajumala vielä yhden koettelemuksen. Ystäväni sai rajun mahataudin ja oksensi koko lauantain ja sunnuntain välisen yön eikä mikään pysynyt sisällä sunnuntainakaan, lähtöpäivänämme. Onneksi saimme pitää huoneemme melkein kuuteen, joten ystäväni sai hieman nukuttua pahinta oloaan pois. Täytyy kyllä sanoa, että minä olisin ollut aivan kuollut, jos olisi vessassajuoksun ohella täytynyt pitää vielä pikkutyyppi tyytyväisenä. Ikävä kyllä mahatauti oli kovempaa sorttia, koska se tarttui myös ystäväni poikaan, joka on kuulemma eilen oksentanut.
Kaikesta edellämainitusta huolimatta viikkoon mahtui myös paljon hyvää. Kreeta on ensinnäkin aivan käsittämättömän lapsiystävällinen maa. Ihmiset, sekä naiset että miehet, suorastaan tulivat iholle. He lepertelivät lapsille ja koskettelivat nenää ja poskia. Siivooja otti pikkutyypin jopa syliinsä. Kreetalaisille perhe taitaa olla todella tärkeä asia.
Hotellimme oli ulkoa oikein hieno (huoneet eivät kyllä millään olleet neljän tähden tasoa). Siellä oli kaksi viihtyisää allasaluetta, kummassakin myös lastenaltaat. Vesi tosin oli niin kylmää, että pikkutyyppi vain huusi, kun yritin kastaa häntä veteen. Itse uskaltauduin veteen viimeisenä päivänä, kun lämpötila nousi hellerajoille. Parin ensimmäisen vedon aikana haukoin henkeäni, j-ä-r-k-y-t-t-ä-v-ä-n k-y-l-m-ä-ä. Mutta noustessani vedestä, aurinko lämmitti mukavasti, ja tuli vähän samanlainen olo kuin avantouinnin jälkeen.
Kreetalla rakastetaan kukkia. Niitä oli aivan joka paikassa; talojen seinillä, katoilla ja ruukkuihin istutettuna. Kotien pihoilla kasvoi valtavia appelsiini- ja sitruunapuita, ja ne olivat täynnä hedelmiä. Appelsiinit olivat kurttuisia ja epämuodostuneita, mutta ne olivat ihanan makeita. Aivan eri tasoa kuin kotoa saatavat jalostetut täydellisen pyöreät ja sileät appelsiinit.
Plataniaksen kylä oli aika turistikylä, mutta kun eksyi sivukujille, löytyi sieltä kivan näköisiä perheravintoloita. Viime viikko ei kuitenkaan ollut vielä ns. high season -aikaa, joten moni ravintola oli vielä suljettu. Mutta ihanan näköisiä paikkoja Plataniaksesta näyttäisi löytyvän. Ruoka oli keksimäärin oikein hyvää, mutta tarjonta on varmasti huomattavasti parempi, kun kylän kaikki ravintolat aukeavat. Viinin laatu vaihteli paljon; join viikon aikana aivan kamalaa kuraa ja aivan loistavaa viiniä. Ja ai että feta oli niin hyvää.
Pikkutyyppi nautti lomasta. Hän oli koko viikon jotenkin erityisen hyvällä tuulella, epäilen syyksi sitä, että koko ajan oli jotain uutta ja jännää, mitä seurata. Nukkumaan mentiin kiltisti, ainoastaan yhtenä iltana nukahtaminen kesti normaalia kauemmin. Pikkutyyppi sai matkalla myös uuden päivärytmin, osittain johtuen ystäväni pojan rytmistä, koska kun toinen syö, niin kannattaa myös toisen syödä. Näin mekin pääsimme kahden päiväruoan rytmiin. Lähdimme joka päivä yhdeksän maissa liikkeelle, joten pikkutyypin aamupäiväunet asettuivat tuohon aikaan. Toinen kävelyretki tehtiin iltapäivällä, iltapäiväunien aikaan.
Elättelin myös hieman ajatusta, että pikkutyyppi olisi oppinyt konttamaan tai ainakin ryömimään, kun hän näkee viikon ajan toisen lapsen konttaavan, mutta tällä kertaa konttausta ei opittu. Sen sijaan opittiin hienosti nousemaan istumaan, mahaltaan peppua ylös työntäen. Pikkutyypiltä kun on jäänyt välistä tuo omatoiminen istumaan nouseminen, vaikka istuttu meillä on jo pari kuukautta.
Yksi loman erikoisimmista hetkistä vietettiin sunnuntai-iltana ennen bussin lähtöä kentälle. Koska lähtö oli klo 22 (lento 00.40, miksi ihmeessä pitää lähteä keskellä yötä!!!), jouduimme keksimään tekemistä ja tappamaan aikaa. Makasimme hotellin uima-allasalueen aurinkotuoleissa ja katselimme tähtiä. Lapset nukkuivat rattaissaan ja hetki oli rauhallinen. Oli viileää ja jouduin kietomaan ympärilleni kaiken, mitä käsilaukustani löysin. Meren aallot kohisivat hiljaa ja allasbaarista kuului musiikki. Se oli jotenkin hieno hetki. Tai sitten vain väsytti ihan pirusti.
Kaikista ”koettelemuksista” huolimatta loma oli kokonaisuudessaan oikein onnistunut. Pääsi pois kotoa tavallisten arkirutiinien luota, sai aurinkoa, näki hienoja maisemia ja uusia kaupunkeja, söi maittavaa ruokaa ja joi hyvää viiniä, kuuli ja näki meren pauhun, sai nauttia ystävän ja lasten seurasta eikä tarvinnut pukeutua pipoon ja tumppuihin. Ja mikä parasta, ymmärsi, että voi milloin vain lähteä pikkutyypin kanssa ulkomaille ja kaikki sujuisi hyvin.
Ai niin, ja se ratasavautuminen. Finnmatkoilta sai vuokrata matkarattaat 20 euron viikkohintaan. Odotin saavani sääolosuhteisiin sopivat rattaat, mutta mitä vielä. Ei aurinkosuojaa! Paikassa, johon tullaan aurinkolomalle! Ei pientä lasta voi kuljettaa auringonpaisteessa (tai sateessa) rattaissa, joissa ei ole minkäänlaista suojaa. Lisäksi nukkuminen on aivan mahdotonta istuma-asennossa. Tai ei se ainakaan kovin rentouttavaa ole.
Kannattaa siis ottaa aina ennen matkaa selvää, että minkälaiset matkarattaat lomakohteessa on. Tai vielä parempi, ottaa omat mukaan. Meillä ei omia vielä ollut, mutta nyt on. Keskiviikkoaamuna matkalla Haniaan poikkesimme Jumbossa, paikallisessa Tarjoustalo-Etola-Tiimari -yhdistelmäkaupassa, josta ostin aurinkosuojalla varustetut rattaat. Väriyhdistelmä ei ole aivan minun suosikkini, mutta toimivuus on erinomainen. Pikkutyyppi pääsi suojaan, sai nukuttua, ja äidilläkin oli parempi mieli.
Ääniala 