
Iraklion ja Knossos
Vuokrasimme auton kolmeksi päiväksi ja ensimmäisenä päivänä ajoimme pääkaupunki Iraklionin (tunnetaan myös nimellä Heraklion) läheisyydessä sijaitsevaan Knossokseen Kuningas Minoksen palatsin raunioille. Palatsi on Kreetan tunnetuin nähtävyys. Osa palatsia on rakennettu uudelleen (esimerkiksi puusta tehdyt rakennelmat on muutettu betonisiksi), mutta oli se silti hienon näköinen.
Knossoksesta ajoimme Iraklioniin lounaalle. Vanhassa kaupungissa oli toinen toistaan kivemman näköisiä ravintoloita. Jostain syystä istuimme kuitenkin sielläkin, kuten monessa muussakin ravintolassa muina päivinä, ainoina asiakkaina. Ravintolat näyttivät täyttyvän vasta siestan aikaan, kello kahdesta eteenpäin.

Hania
Toisena päivänä otimme suunnan kohti Haniaa, joka on Kreetan toiseksi suurin kaupunki. Kävelimme vanhassa kaupungissa, shoppailimme uudemmassa osassa kaupunkia ja ihastelimme venetsialaisen sataman vanhoja rakennuksia ja katukivetykselle pärskähteleviä aaltoja.

Plakias ja Rethymnon
Kolmannen autoilupäivän aamuna taivas oli pilvetön. Halusin käydä Kreetan etelärannalla, joten edessä oli kiemurtelevia teitä. Valkoisten vuorten itäpuolen serpenttiinitiet veivät meidät Frangokastellon venetsialaisen linnan ohi Plakiaksen kylään, jossa söimme lounaan viihtyisässä kalaravintolassa.



Rethymnonissa oli matkan idyllisimmät pikkukadut. Siellä on myös Kreetan yliopiston pääpaikka ja 12 kilometriä pitkä hiekkaranta. 1200-luvulla rakennettu venetsialainen satama on varmasti illan hämärässä näkemisen arvoinen, päivällä se oli vain rivi vieri vieressä olevia tavernoja.


Platanias
Hotellimme sijaitsi Plataniaksessa, joka on yksi Länsi-Kreetan suosituimmista turistikeskuksista. Siellä on pitkät hiekkarannat ja paljon ravintoloita. Jos haluaa pois turistiryppäästä, kannattaa suunnata yläkylään, jossa pääsee vähän lähemmäksi aitoa kreetalaista elämää. Sieltä on myös hulppeat näkymät pitkälle alakyläään.





