Ruuhkaa Lapsimessuilla

1

Oli muutama muukin päättänyt lähteä Lapsimessuille lauantaina kello 10. Jonkin verran sai rattaiden kanssa harrastaa pujottelua, jotta pääsi eteenpäin. Yllättän hyvin itse osastoilla oli kuitenkin tilaa katsella, vain muutamassa oli niin paljon ruuhkaa, että jätin ne suosiolla väliin. Itseäni kiinnosti enimmäkseen tietyt suomalaiset lastenvaatemerkit, ja joitakin hankintojakin tuli tehtyä. Alkaa pikkutyypin vaatemäärä olla kyllä suurempi kuin omani.

Lapsimessut olivat todellista värien juhlaa. Ehkä hienoin messuosasto oli Tinttu.comilla, aivan ihana satumaailma. Tuotteet eivät ihan ole minun juttuni, mutta osasto oli kaunis.

5

Papun vaatteita olen nähnyt monissakin blogeissa, mutta vasta messuilla pääsin hypistelemään vaatteita. Keltaiset housut harmailla polvipaikoilla oli aikas kivat.

2

Paapii Designin ihana pöllö meiltä jo löytyykin, mutta Höön vaatteita en ollut aikaisemmin päässyt livenä näkemään.

6

Taidan olla jo aika kova Punaisen Norsun fani, sillä aina näyttää mukaan lähtevän jotakin, tällä kertaa Hauki-lakki.

8

Gugguu on aivan uusi suomalainen lastenvaatemerkki, ja sen tuotteita nähtiinkin nyt ensimmäisen kerran livenä. Täytyy sanoa, että oli kyllä tosi ihania värejä ja malleja. Olisin ostanut harmaat collegehousut, mutta ne alkoivat vasta koosta 80. Vielä vähän liian isot pikkutyypille. Ilmeisesti tuotteet, jotka eivät menneet messuilla, tulevat myyntiin heidän verkkokauppaansa, joten pitänee käydä vielä siellä vilkaisemassa.

4

3

Blaa oli minulle uusi tuttavuus. Huippusöpö tuo pöllöprintti.

7

Tänä keväänä raitaa on vähän jokaisella merkillä, mm. Metsolalla ja Villervallalla.

9

Olen yrittänyt metsästää Talk-muroja, kun sormiruokailijoiden äidit niitä suosittelevat. En ole kuitenkaan vielä yhdestäkään kaupasta niitä löytänyt, joten ehkäpä tästä uudesta suomalaisesta Berrypickerin 4-viljan murosta tulee meidän ”talk-muro”. Berrypickerin tuotteet on makeutettu hammasystävällisellä isomaltuloosilla, joka mm. pitää verensokerin tasaisena, ja sen hajoamisessa ei juuri synny happoja, joten suun pH-taso ei laske happohyökkäystä vastaavalle tasolle. Tuotteina löytyy mm. mustikka- ja puolukkamuro sekä mustikkakaura- ja puolukkakaurapöperö. Hienoa pakettisuunnittelua. Ostin paketin mustikkamuroja, testataan.

10

Reipas-tuotteen Jemma-säilytyskorit näyttivät kivoilta ja tuntuivat kestäviltä. Hyvä suomalainen vaihtoehto lelujen säilyttämiseen.

13

Jäin kovasti kaipaamaan Aarrekidin osastoa, mutta onneksi löysin heidän tuotteitaan Kuopuksen osastolta. Pikkutyyppi sai tällä kertaa suloiset pussihaalarit. Sopii mainiosti Hauki-lakin kanssa. Mukaan lähtivät myös Papun paita ja housut.

14

Ebben raitabody ja Lipfishin eläinaiheiset vaatteet ovat olleet hankintalistalla, ja nyt ne odottavat pääsyä käyttöön.

12

Pikkutyyppi jaksoi todella hienosti messuilla, katseltavaa taisi olla taas niin paljon. Hän sai myös yhden lelun, ja se saavutti heti suuren suosion. Eilen pikkutyyppi oppi ryömimään eteenpäin (taaksepäin ollaan menty jo jonkin aikaa), ja kyllä onkin ollut aikamoista riemua, kun pääsee huoneesta toiseen ihan tuosta vain.

15

Lopuksi vielä yksi ”note to myself”: Minä kyllä arvostan kovasti suomalaista suunnittelua ja käsityötä, ja mielelläni ostan silloin tällöin (kuten nyt messuilta) suomalaista designia, mutta kyllä sitä pari kertaa joutuu harkitsemaan, että ostaako H&M:n kolmen euron arvoisen pipon vai suomalaisen 20 euron pipon. Yleensä päädyn halvempaan versioon, mutta onhan sitä hyvä joskus saada myös jotain sellaista mistä haaveilee.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: