Sain sunnuntai-iltana joko ruokamyrkytyksen tai mahataudin, ja seuraavat 36 tuntia makasin sohvalla ja kärvistelin mahakivuista. Pikkutyyppi oppi lauantaina ryömimään eteenpäin, joten hän onneksi viihtyi hyvin yksin lattialla, luututen samalla koko olohuoneen ja osan makuuhuoneestakin puhtailla vaatteillaan.
Maanantaina opittiin sitten myös konttaus. Aikamoinen kehitysvauhti. Mutta on se hauskaa, kun pääsee huoneesta toiseen. Äidistä ja isistäkin se on hauskaa, mutta yhtäkkiä koko asunto tuntuu vaaralliselta paikalta. Vaarattomasta vaaralliseksi yhdessä vuorokaudessa. Huh. Parven lasitus ja portitus ovat vaiheessa, joten oli pakko keksiä väliaikaisia esteitä, jotta pikkutyyppi ei päätä kesken uniensa kontata rappujen kautta alakertaan. Pahvilaatikko täynnä tyhjiä kuohuviinipulloja (jotka ovat odottaneet asunnosta poistumista viime syksyn ristiäisistä!!!) toimii porttina ja iso canvas-taulu estää pudotuksen parvelta keittiöön. Aukosta, johon on tulossa lasi.
Lattialta poimitaan suuhun kaikki mahdollinen ruoalta näyttävä, ja sormia on alettu työntämään pistorasioihin. Onneksi kissojen vessasta on pysytty vielä erossa. Pitänee laittaa siihen jonkinlainen tee-se-itse -luukku, vessa kun on rakennettu kaappiin. Odotettavissa on varmasti mielenkiintoisia hetkiä, sillä vauhti on kova. Kun päänsä kääntää, näkyy vain pieni jalka, joka katoaa kulman taakse.
Vappuaattona olimme hurjia ja kävimme vauvauinnissa.
Vappupäivänä olimme perinteisesti Ullanlinnanmäellä. Pikkutyyppi pääsi nauttimaan elämänsä ensimmäisestä vapusta upeassa säässä. Enpä muista, milloin oli viimeksi noin lämmin vappu. Yleensä palelen vaatekerroksista huolimatta, mutta nyt jouduin vähentämään vaatetusta.
Iltapäivällä pikkutyyppi lähti mummolaan, ja me kävimme ystävien kanssa vappulounaalle Bistro Helsingissä. Koska sää oli niin hieno, istahdimme lounaan jälkeen vielä muutamalle lasilliselle Hotelli Havenin baariin, minä join kiltisti alkoholittoman drinkin.
Pikkutyyppi hokee nykyään jatkuvasti äittää, mutta luultavasti sen ei vielä ymmärretä tarkoittavan äitiä. Tai no mistäs sen tietää, mutta voiko toinen hokea jatkuvasti äitiä? Vai onko se vain jonkinlainen yleisnimitys sille, että nyt kaivataan huomiota? Niin, ja koko ajan pitää päästä syliin. Nythän se on tosin aika helppoa, kun voi kiivetä äidin syliin ihan itse.
Ääniala 
Siitä se sitten lähtee. Ei voi hetkeksikään jättää yksin ja silmät pitää olla selässäkin. Ensin ryömitään/kontataan vaarojen ääreen, noustaan istumaan ja kumahdetaan siitä aina suoraan takaraivolle, aletaan seisomaan, kiipeämään ja lopulta kävelemään ja ei mitään itsesuojeluvaistoa. Mulla oli harhaluulo, että sitä helpompaa kun lapsi kasvaa. Mutta näin jälkeen päin ajatellen pikkuvauvan kaa oli helppoa, varsinkin kun meillä on aina nukuttu yöt hyvin.