Ensin oli avokadopasta ja sitten tuli banaaniletut. Nyt niitä tekevät kaikki. Myös minä. Herkullista, helppoa ja sopii pikkutyypillekin.
2 banaania ja 4 kananmunaa blenderiin, mössöksi ja pannulle öljyn/voin kanssa pikkulettuina paistumaan. Varo, ettei pala pohjaan. Ensimmäisistä tuli vähän mustia.
Syö itse esimerkiksi hillon tai jäätelön kanssa, pikkuisille ihan sellaisenaan.
Ja koska pelkkää makeaahan ei voi syödä, teimme pekoniparsaa, joihin tulee siis parsaa, pekonia ja iso kasa pecorinojuustoa/parmesaania. Syntisen hyvää.