Mustat piikit

Tietokoneeni kärähti. Tai no ei koko tietokone, mutta sen virtajohto-osa. Tartuin eilen siihen pieneen hopeanväriseen osaan, joka on toisesta päästä kiinni valkoisessa johdossa ja jonka toisen pään pienet kullanväriset piikit ovat tarrautuneena tietokoneeseen. Tartuin ja poltin sormeni. Tuo pieni osa oli ylikuumentunut ja oli todellakin tulikuuma. Samalla kun tartuin osaan, vedin sen vaistomaisesta pois koneesta ja näin kuinka tietokoneesta nousi savua. Kyllä, savua. Eikä savun hajuakaan voinut olla haistamatta. Pienen osan kullanväriset piikit olivat muuttuneet mustiksi ja samalla myös tietokoneessa olevat piikit olivat saaneen mustaa päällensä. Parhaintahan tässä kaikessa oli se, että akku ei tietenkään ollut latautunut ja prosentit näyttivät viittä. Siinä ei paljon mitään varmuuskopiointeja tehty, ainoa mitä kerkesin tekemään oli kopioida pikkutyypistä otetut uusimmat kuvat talteen. Olen kuitenkin ottanut tietyn väliajoin varmuuskopioita, joten ainakin jotain olisi tallella, jos kovalevy sanoisi sopimuksen irti.

Onneksi tästä taloudesta ei tietokoneet lopu, joten pääsen ainakin nettiin. Tänään vein koneen huoltoon eikä siitä onneksi ollut kovalevy mennyt. Voin joutua odottamaan konetta kuitenkin jopa viikon, joten katsotaan, mitä keksin, kun suurin osa kuvista on jossakin huoltohyllyllä.

Joten nyt turvaudutaan iPhone-kuviin. Kävin eilen ensimmäistä kertaa Cafe Regatassa. Mikä ihanan idyllinen kahvila. Mikä ihana sää! Kesä <3

regatta

Tietenkin ne luentomuistiinpanot, joista pitää tehdä raportti perjantaiksi, oli virrattoman koneen syöverissä. Onneksi sain ne sieltä ennen kuin jätin koneen huoltoon, mutta silti tulee kiire. Tuonkin homman olisin voinut tehdä jo vaikka maanantaina.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: