Sunnuntaiaamuna koittaa pitkään odotettu hetki, kun lähden kolmeksi yöksi pois kotoa, ilman pikkutyyppiä. Neljä päivää aurinkoa, lämpöä, hyvää unta, rantaelämää, rentoutumista, rauhallisia ruokahetkiä, muutamia lasillisia sampanjaa, nähtävyyksiä ja ties mitä ihanaa.
Ja samalla varmasti kova ikävä pikkutyyppiä ja epävarmuutta siitä, kuinka kotona pärjätään. Uskon kyllä, että kotona kaikki menee hyvin, mutta neljä päivää ilman äitiä voi silti olla kova paikka. Tai sitten minua ei edes muisteta. Onneksi on Skype, jota jo testattiin, ja ainakin pikkutyyppi kovasti kuvaani puhelimen ruudulta tuijotti. Tiedä sitten tajusiko hän, että äitihän se siinä. Ja vaikka minua ei kaivattaisikaan, minä haluan silti nähdä pikkutyypin joka päivä edes puhelimen välityksellä.
Minä olen nyt ansainnut tämän loman. On ihanaa olla äiti, mutta myös äiti tarvitsee omaa aikaa, aikaa, jolloin voi muistuttaa itselleen, että lapsen syntymän jälkeen ei pidä unohtaa kaikkea muuta elämää. Onnellinen äiti, onnellinen lapsi.
Minä lähden sunnuntaiaamuna Nizzaan ja nautin (yritän ainakin) neljän päivän minilomastani.
Kuvat: Google
Ääniala 