Siis mä niin kunnioitan niitä äitejä, jotka tulevat toimeen pelkällä kotihoidontuella. Respect!
Koin nimittäin järkytyksen ensimmäisen kotihoidontuen ilmestyessä tilille. Eihän tuolla summalla voi elää! Siis kuka muka elää? Sillä ei todellakaan makseta asuntolainaa, juuri ja juuri lainan korot. Mutta sitten on lisäksi luottokorttilaskut ja ruokaakin pitäisi ostaa. Rehellisyyden nimissä, elääkö joku muka ihan oikeasti kotihoidontuella? En usko. Rahaa on tultava mieheltä, vanhemmilta tai säästötililtä. Tai perinnöstä. Minulla ei ole säästöjä (tyhmä minä, tiedetään), en ole koskaan saanut ylimääräistä rahaa vanhemmiltani (mikä ei ole kyllä opettanut sen paremmin elämään omilla rahoillani), mies ei pysty minua ”sponssaamaan” (vaihtoi juuri mainostoimistotyön tutkijantyöhön väitöskirjaa tekemään) ja perintöjä ei vielä ole (vanhempani ovat luojan kiitos vielä elossa. Ja toivottavasti vielä pitkään).
Että mä odotan sitä päivää, kun tilille tupsahtaa taas ihan oikea palkka. En todellakaan haluaisi laittaa pikkutyyppiä hoitoon, mutta joskus se on pakko tehdä, ja sitten iloitsen kyllä suunnattomasti palkastani.
Varmasti on paljon asioita, joista voi tinkiä hoitovapaan aikana, mutta ne luottokorttimaksut (joita on vuosien varrella kertynyt) ja asuntolainan korot on silti maksettava. Ja ruokaa on ostettava ainakin pikkutyypille ja kissoille. Itsestä niin väliä :) Hieman hirvittää seuraava puoli vuotta, jonka aion olla kotona. Olenko aivan raunio vuoden lopulla, kun olen stressannut raha-asioita yötäpäivää?
Onkohan joku jossakin tehnyt jonkinlaisia laskelmia, että äidit oikeasti selviävät kotihoidontuella? Näiden ihmisten on täytynyt ajatella, että kyllä ne äidit rahaa saavat jostakin muualtakin. Vaikka sitten siltä mieheltään. Ei tuolla 400-500 eurolla, mikä tilille tupsahtaa, todellakaan osteta ruokaa perheelle ja vaatteita lapsille (vaikka kuinka laitettaisiin ostot puoliksi). Ja lisäksi makseta laskuja. Kaikki eivät ilmeisesti edes saa kuntalisää.
Minä en siis todellakaan tulisi toimeen pelkällä kotihoidontuella ja vaikka saankin opintovapaani aikana rahaa koulutusrahastosta (kyllä, olen käynyt luennoilla ja aion aloittaa lopputyötäni), olen silti koko ajan ihan persaukinen. Pahoittelut sanavalinnasta. Mutta näin sen nyt vain on. Joten ei, en usko, että pelkällä kotihoidontuella pystyy elämään. Todistakaa toisin, jos pystytte.
”Ei kannata hankkia lapsia, jos ei ole rahaa” tai ”Ei kannata hankkia lapsia, jos ei halua olla niiden kanssa 24/7” -tyyppiset kommentit ovat syvältä. Lapsi ja raha ovat kaksi täysin eri asiaa. Lapsi hankitaan rakkaudesta, ei silloin kun siihen on varaa. Ja äitiys nyt ei vaan ole koko ajan ruusuilla tanssimista. Vaikka pikkutyyppi onkin maailman ihanin tyyppi, joskus on vain pakko päästä hetkeksi tekemään jotain muuta. Olkoonkin se sitten neljän päivän reissu Nizzaan (jota tosiaan en itse maksanut) tai viinilasillinen terassilla. Ja eläminen maksaa.
Olen kyllä alkanut vakavasti miettiä aikaisempaa töihinpaluuta, , mutta sitä ennen pitäisi hankkia se päiväkotipaikka, jonka eteen emme ole tehneet vielä mitään.
Ääniala 
Kolmipäiväinen työviikko oli mulle hyvä kompromissiratkaisu, tuli rahaa sen verran, ettei tarttenu kituutella eikä työelämä alkanut liikaa rasittaa ja sai olla vielä lapsen kanssa kotona 4/7 päivää viikossa. Itse en kokenut lapsen hoitoon laittamista mitenkään pahana, mutta se varmaan riippuu sekä äidistä että lapsesta ja ehkä myös hoitopaikasta. Itse en ole mikään superäiti, joka jaksaisi ihan kauheasti leikittää ja järjestää kaiken maailman virikkeitä saati sitten laittaa ruokaa ja siivota ja lapsi taas on vilkas ja sosiaalinen ja sopeutui hyvin päiväkotiin ja tykkää siellä olla. Meidän päiväkotia taas kehutaan siitä, että siellä on hyvä henki ja välittävä ilmapiiri.
Mä oon myös miettinyt lyhempää työviikkoa, mutta ehkä menisin neljällä päivällä kolmen sijaan. Jotkut tekee kuusituntista päivää, mutta jotenkin se yksi kokonainen päivä tuntuu paremmalta kuin lyhempi työpäivä.