Kävimme keskiviikkona katsomassa Tall Ship Races Helsingin upeita purjelaivoja. Meininki oli kuin suuremmassakin kansanjuhlassa. Ihmisiä oli valtavasti, ja nuoret purjehtijat näyttivät nauttivan leppoisasta ja juhlavasta tunnelmasta.
”The Tall Ships Races järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1956. Teollisen vallankumouksen aikana ja sen jälkeen höyrylaivat olivat syrjäyttämässä purjelaivat, joten kilpailulla haluttiin ylläpitää purjehdustaitoja ja siirtää niitä nuoremmille sukupolville. Osa ensimmäiseen kilpailuun osallistuneista 20 aluksesta seilaa maailman meriä nuorisopurjehdusaluksina vielä tänäkin päivänä.
Purjehduskilpailun taustalla on Sail Training International (STI), joka on kansainvälinen, voittoa tavoittelematon järjestö. Sail Training on käsite, jolla tarkoitetaan pääosin nuorista koostuvan miehistön koulupurjehdusta, jossa opitaan purjehdusta ja navigointia, mutta ennen kaikkea sosiaalisia taitoja. Tarkoitus on koota yhteen nuoria ystävällismielisen kilpailun merkeissä, riippumatta kansallisuudesta, ihonväristä, uskonnosta tai sosiaalisesta taustasta. Viime vuosina The Tall Ships Races on koonnut tuhansia nuoria ja satoja aluksia eri puolilta maailmaa vuosittain järjestettävään purjehduskilpailuun. Joka neljäs vuosi kilpailu käydään Itämerellä. Helsinkiin saapuu reilu sata alusta, joista suurin, meksikolainen Cuauhtemoc, tuo mukanaan 276 purjehdusoppilasta.
The Tall Ships Racen järjestää Sail Training International, jonka jäseninä ovat eri maiden nuorisopurjehduskoulutusta järjestävät tahot. Suomen edustajana yhdistyksessä on Suomen Purjelaivasäätiö.” (www.tallshipsraceshelsinki.fi)