Nyt sitä omaa aikaa otetaan. Syksyn ensimmäinen uusi harrastus starttasi. Aloitin telinevoimistelun.
Harrastin telinevoimistelua ala- ja yläasteaikoina, osallistuin jopa koulujenvälisiin kilpailuihin. Tykkäsin telinevoimistelusta todella paljon, ja olin siinä hyvä. En ole koskaan pitänyt pallopeleistä ja niitähän koulun liikuntatunneilla tuntui riittävän. Joten silloin harvoin, kun tunneilla oli telinevoimistelua, tunsin olevani omassa elementissäni.
Muutamana syksynä olen miettinyt harrastuksen uudelleen herättämistä, mutta aina olen ollut myöhässä ja kaikki ryhmät ovat olleet täynnä. Aikuisten telinevoimistelu on siis ilmeisen suosittua. Tänä syksynä sain viimein paikan ja viime viikolla oli ensimmäinen kerta.
Kun astuin Kisahallin permannolle, mieleeni tulvi vanhat tuoksut, ja se tunne. Nojapuut, hyppypukki ja -arkku, ponnistuslaudat, voimistelupenkki ja -puomi sekä trampoliini. Se tunne, kun puomilla tehtiin kärrynpyörä. Ja ponnistuslaudalta hypättiin hyppyarkulle.
Ilmoittauduin jatkoryhmään, koska koin osaavani sen verran, että alkeisryhmä olisi ollut liian helppo. Vaikka en lajia olekaan harrastanut vuosiin. No, voinpa sanoa, että aika rankkaa oli. Hiki virtasi koko puolentoista tunnin ajan. Ensimmäisenä harjoittelimme käsi- ja päälläseisontaa (jestas, että kädet olivat kovilla) ja lopuksi teimme jo voltteja permannolla ja trampoliinilla (ensimmäiset kauniisti pyllylleni). Että heti vaan perusjutut kuntoon.
Telinevoimistelu on fyysisesti rankka laji; olin aika kipeä pari seuraavaa päivää. Varsinkin niska oli päälläseisonnan seurauksena turkasen kipeä. Mutta olin myös onnellinen. Nautin aivan älyttömän paljon uudesta harrastuksestani. Se on hitsin kivaa.
Ääniala 