Ranskalaisen Pierre Sauvageot’n suunnittelema kaupunkitaideteos ”Soitinpuisto” oli osa Helsingin Juhlaviikkojen Soivaa kaupunkia. Se koostui erilaisista tuulessa soivista soittimista. Tällaisissa sääriippuvaisissa teoksissa on se huono puoli, että jos sitä tuulta ei ole, ei ole musiikkiakaan. Joten emme ehkä saaneet ihan sataprosenttista kokemusta toissa lauantaina, kun kävelimme puiston läpi. Suurin osa soittimista oli hiljaa, koska vähäinen tuuli ei saanut niitä liikkumaan. Parhaiten Soitinpuistosta pääsi nauttimaan loppupäässä, sello-viulu-rumpu -ympyrässä. Kun korvan laittoi soittimen viereen, pystyi kuulemaan erilaisia kumisevia ja hurisevia ääniä, joita tuuli ja soitin saivat yhdessä aikaiseksi.
Vaikka kokemus ei musiikillisesti ollut ihan täysin onnistunut, oli kävely puiston läpi kuitenkin jännä kokemus. Portilla annettiin ohje kävellä vain nurmikolla, jotta kävelystä ei kuuluisi ääniä. Puhelin piti laittaa äänettömälle. Puhua piti hyvin hiljaa. Kameralla ei olisi saanut kuvata, koska siitäkin olisi kuulunut ääni. Kameran ääni (ja samalla se soitinmusiikki) jäi kuitenkin merellä ajelevien moottoriveneiden äänten alle, joten minä annoin kameran laulaa. Enkä ollut ainoa. Soitinpuiston paikkaa olisikin veneiden takia voinut miettiä vähän tarkemmin. Mutta hieno kokemus silti, lisää tällaisia.
Ääniala 