Nyt tulee tunnustus. Olen kolmenkymmenen paremmalla puolella ja katson Netflixin mukaan 10-12 -vuotiaille suunnattuja elokuvia. Onkohan joku jättänyt kertomatta oikean ikäni?
Heikkouteni on Disney Channelin teinileffat, ja varsinkin musiikkisellaiset. Esimerkiksi High School Musical ja Camp Rock. Tai Sharpay’s Fabulous Adventure. Oih, sitä musiikkia ja teinien tunteiden paloa. Pidän toki myös Disney Pixarin animaatioista, varsinkin WALL-E sai kyyneleet silmiini.
Nyt on vaan käynyt niin, että olen tainnut katsoa kaikki Netflixissä tarjolla olevat teini- ja musiikkileffat. Ja perheleffat. Joten on täytynyt siirtyä siihen toiseen lempikategoriaan: yliluonnolliset salaliittoteoriat. Katsoin muutamassa päivässä Havenin toisen kauden, TV2 aloittaa sen näyttämisen tällä viikolla. Voi Netflix, missä on kolmas tuotantokausi? Havenin jälkeen olen jäänyt koukkuun Jerichoon, jestas, olen katsonut 10 jaksoa muutamassa päivässä. Ai, missä välissä? Illalla, pikkutyypin päiväunien aikaan, pikkutyypin leikkien aikaan, yöllä, kun pitäisi nukkua… Toista tuotantokautta ei näytä olevan Netflixissä. Vieroitusoireet…
En muista, koska olisin viimeksi käynyt vuokraamassa leffan vuokraamosta. Netflixin ongelmana on kuitenkin se, että sieltä ei löydy uusimpia elokuvia ja sarjojen tuotantokausia. Toki sitten löytyy aika paljon vanhempaa tuotantoa, jos haluaa fiilistellä. Mutta onneksi on iTunes, josta löytyy ne uusimmatkin elokuvat. Mietin vain, että missä vaiheessa leffavuokraamot lopettavat toimintansa, kun tulee näitä Netflixejä ja film2homeja. Kaikki on vain parin napinpainalluksen päässä ja hintakin on edullisempi.
Olen myös hieman kärsimätön, sillä katson Hulusta muutamia sellaisia amerikkalaisia sarjoja, joita ei vielä näytetä Suomessa tai jotka laahaavat täällä yhden tai kaksi tuotantokautta perässä. Lisää tunnustuksia: Glee, Vampire Diaries, Hart of Dixies, Once upon a time. Olenko tuomittu olemaan ikuisesti teini?
En oikeasti katso kovin paljon tv:tä, tai no läppärin ruutua, mutta joskus hyvä leffa rentouttaa ja saa ajatukset hetkeksi pois päivän tapahtumista. Harvemmin myöskään jään koukkuun johonkin sarjaan, mutta joskus ei vaan pysty sanomaan ei. Kai se on vähän sama asia, kun lukee jotain hyvää kirjaa. Silloin kirjan lukee niin nopeasti (koska haluaa tietää mahdollisimman pian, miten kirja päättyy), että huomaa jälkikäteen kahlanneensa kirjan ihan sumussa. Voisiko kirjasta (tai tv-sarjoista) kenties nauttia vielä enemmän, jos ottaisi vähän rauhallisemmin?
Ääniala 