Voi sitä riemua, niin äidin kuin pikkutyypin, kun vihdoin keksittiin, että kävelläkin voi. Tai söpöltä tepastelulta se kyllä enemmänkin näyttää. Ensin noustaan hieman horjuvasti ylös, takapuoli edellä, ja sitten lähdetään etenemään pienin haparoivin askelin. Kun on otettu kymmenisen askelta, ollaankin jo äidin luona ja tehdään hieno kädet-edellä -syliinsyöksy suloisen kikatuksen säestämänä. Ja tokihan heti pitää yrittää uudestaan. Ja taas ihana nauru. Miten sitä voikaan pienen lapsen ilo olla niin ihanaa, ja tarttuvaa!
Pikkutyyppi taisi olla viimeinen kävelemään lähtijä meidän mutsiporukan lapsista, vaikkakaan ei nuorin. Mutta pikkutyyppi menee kontaten niin lujaa, että sitä aina kaikki ihmettelevät. Ehkä pikkutyyppi nyt kuitenkin totesi, että koska konttauksella ei voi voittaa maailmanmestaruutta, on parempi vaihtaa lajia.
En ole kovinkaan hyvin kirjannut erilaisia kehitysaskeleita muistiin, olen enemmänkin keskittynyt kuvaamaan. Mutta kyllähän niistä kuvista parhaiten sen kehityksenkin näkee. Ensimmäiset kunnon askeleet laitetaan kuitenkin muistiin. 17.9.2013, 1 vuoden 2 kuukauden ja 7 päivän ikäisenä.
Ääniala 