En ole tainnut kertoakaan, että aloitin tänä syksynä myös toisen uuden harrastuksen, sen telinevoimistelun lisäksi. Telinevoimistelussa on ollut aivan super kivaa, mutta niin on kyllä ollut kuorossakin.
Olen harrastanut laulamista koko ikäni, ala-asteella olin koulun kuorossa ja yläasteella pääsin laulamaan musiikinopettajani johtamaan kuoroon. Jossakin vaiheessa lukiota kävin konservatoriossa piano- ja laulutunneilla. Muuttaessani Helsinkiin vuonna 2001 laulaminen jäi joksikin aikaa, mutta vuodesta 2003 olen käynyt säännöllisesti yksinlaulutunneilla, ja suorittanut laulututkintoja. Äänialani on korkea sopraano, mutta juuri tänään laulutunnilla totesimme opettajani kanssa, että raskaus on vahvistanut alaääniäni. Ei minusta ehkä alttoa tule, mutta nyt alaäänetkin alkavat soida.
Kävin siis syyskuussa Helsingin filharmonisen kuoron koelaulussa, ja pääsin mukaan. Vaikka tykkäänkin laulaa sooloja, on kuorossa oma viehätyksensä. Kuoromme harjoittelee Tuomiokirkkoseurakunnan tiloissa, ja tilojen käyttöä vastaan olemme säännöllisesti avustamassa sunnuntaimessuissa. Messuavustus tarkoittaa sitä, että laulamme mukana mm. virsissä sekä esitämme musiikkia ehtoollisen aikana. Olin ensimmäistä kertaa mukana viime sunnuntaina, Tuomiokirkossa oli silloin Porkkalan rippikoulun konfirmaatiomessu.
Avasimme ääntä kirkon kryptassa, joka on rakennettu alun perin kirkon kellariksi. En tiennyt tuollaisen paikan olemassa olosta, ja täytyy sanoa, että vaikutuin. Upeat holvikaaret ja hämyinen tunnelma tekivät tilasta jotenkin hartaan ja salaperäisen. Kryptasta noustiin kapeita kierreportaita pitkin urkuparvelle, josta lauloimme messun aikana. Vaikka en olekaan kovin uskonnollinen ihminen, kuulun kirkkoon ja olen käynyt rippikoulun, ja sunnuntaina kävinkin pitkästä aikaa ehtoollisella. Samalla tavalla se ehtoollisleipä jäi kitalakeen kuin ennenkin, mutta tilanteessa oli myös jotain outoa. Herkistyin nimittäin odottaessani vuoroa, seisoessani alttarin edessä. Näin jälkikäteen ajattelen sen johtuvan siitä, että pikkutyypin syntymän jälkeen sitä on tullut mietittyä myös elämää hieman eri tavalla kuin ennen. Ja kirkossa, sen kaiken upean urkumusiikin keskellä, sitä tuntee itsensä jollakin tapaa paljaaksi.
Laulaminen on iso osa elämääni, ja nyt siitä tuli vielä isompi, kun ympärilläni on kolmisenkymmentä muutakin laulajaa.
Ääniala 